Raskaana ollut nainen kuvitteli täplän kasvoissa olevan maksaläiskä – lääkärin diagnoosi pysäytti täysin

Vanha viisaus kuuluu, ettei ilman terveyttä ihmisellä ole mitään.

Terveydentila voi rajoittaa selvästi sitä, miten elämme elämäämme ja mikäli siinä tapahtuu yllättäviä muutoksia, se voi muuttaa kaiken täysin päälaelleen.

Juuri niin tapahtui Australian Brisbanessa asuvalle Megin Daviesille.

Ollessaan raskaana hän huomasi kasvoissaan olevan pienen maksaläiskän turvonneen.

Ensin hän ohitti asian hormonien toiimnnalla, mutta lopulta kävi ilmi, että kyse oli paljon vakavammasta asiasta.

Nyt hän haluaa varoittaa kaikkia muita ja kehottaa ihmisiä tarkkailemaan pieniäkin muutoksia kasvoissaan, sillä kyse voi olla elämästä ja kuolemasta, kertoo brittilehti The Mirror.

Oma terveys on helppo ottaa itsestäänselvyytenä silloin, kun elämässä tapahtuu paljon kaikkea muuta, johon oma huomio kiinnittyy.

Useimmiten sen merkitys kuitenkin selviää vasta siinä kohtaa, kun kokee jonkinlaisen elämää mullistavan tilanteen.

Vasta kuoleman porteilla käyminen saa monet ymmärtämään sen, että elämän jokaisesta hetkestä pitää nauttia ja olla kiitollinen, sillä mitä tahansa voi tapahtua yhdessä silmänräpäyksessä.

Tämän sai oppia myös Megin Davies, kun hän raskautensa aikana sai yllättävän uutisen.

Kaikki sai alkunsa siitä, kun hän huomasi kasvoissaan tumman läiskän, joka vaikutti turvonneelta. Hän ei kuitenkaan pitänyt sitä ensin vakavana asiana.

Lääkärin pelottava diagnoosi

Raskauden aiheuttamien hormonitasojen heittelyjen takia Megin piti sitä ensialkuun vain jonain niihin liittyvänä sivuoireena, joka varmasti katoaisi yhtä nopeasti kun oli ilmestynytkin.

Lopulta kävi kuitenkin ilmi, että kyse oli jostain paljon vakavammasta.

Meginillä oli jo kolme lasta ennen tuota raskautta, joten arki oli melko hektisen kiireistä, eikä hänellä ollut juuri aikaa jäädä tutkimaan omia kasvojaan ja jokaista niissä näkyvää näppyä.

Kun hän sitten lopulta löysi vapaan iltapäivän ja pääsi käymään lääkärissä, hän sai kuulla uutisen, joka romahdutti hänen koko maailmansa.

Lääkäri ilmoitti kyseessä olevan syöpä, joka oli elintärkeää poistaa leikkaamalla mahdollisimman nopeasti.

Uutinen oli pelottava, mutta vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut.

Ihosyöpä leikattiin kasvoista

Megin suostui leikkaukseen, jossa lääkäri lopulta poisti 3 senttimetrin alueelta ihoa hänen nenästään ja poskestaan. Tämä jätti jälkeensä yhteensä 12 senttiä pitkän ja kolme senttiä leveän arven hänen kasvojensa poikki.

– Lääkäri varoitti minua siitä, että kasvoihini jäisi pysyvä jälki ja hän piirsi kuvan näyttääkseen, kuinka iso arpi tulee olemaan. Sydämeni pomppasi kurkkuun, kun näin sen, Megin toteaa lehdelle.

– Oli shokissa, enkä tiennyt miten reagoida saatuani kuulla, että kasvoni tulisivat olemaan arven peitossa lopun elämääni.

And that’s cancer done and done, just like my dating life!!! But thankful as it could have been worse. But Fuck I’m hungry and can’t eat solids. Enter the smoothie life!!!

Posted by Megin Davies on Sunday, March 15, 2020

Arven koko pääsi lopulta yllättämään naisen vielä uudestaan, sillä leikkauksen jälkeen kävi ilmi, että se olikin kolme kertaa isompi kuin mitä lääkäri oli alkuun arvellut.

Ihoa oli jouduttu poistamaan leikkauksessa suunniteltua enemmän.

– Minä melkein kuolin järkytykseen. Olin kauhistunut. Minun 7-vuotias lapseni ei halunnut tulla kotiin isänsä luota, koska hän pelkäsi minua ja se sai sydämeni särkymään.

– Vietin ensimmäiset kuukaudet leikkauksen jälkeen imien smoothieita ja keittoja suuni toisella puolella, koska en voinut avata suutani tikkien takia, jotka kiristivät kasvoja jatkuvasti.

Varoitus muille samassa tilanteessa

Nyt Megan haluaa varoittaa kaikkia muita, jotka saattavat joutua saman kaltaiseen tilanteeseen elämässä.

– Raskaushormonit olivat vauhdittaneet syöpäni kehitystä. Se ei alkanut kasvaa ennen kuin tulin raskaaksi.

– Minä en edes tiennyt, että näin voi käydä, joten olin todella shokissa.

Siksi hänellä onkin tärkeä varoitus kaikille naisille:

– Aurinkoa ei kannata palvoa niin paljoa, että saat siitä syövän.

Tämä on niin todella tärkeää. Jaetaan tätä varoitusta kaikille, sillä se on todella ajankohtainen taas kesän tullessa, kun ihmiset ovat ulkona auringossa!