Postimies löysi 2-vuotiaan yksin talon pihalta – ryntäsi sisään ja löytää äidin lyyhistyneenä vaunujen päältä

Stephen Garofalo on työskennellyt postilaitokselle jo 32 vuoden ajan ja kuljettanut paketteja sekä postia pitkään samalla reitillä Waynen kaupungissa New Jerseyssä. Vuosien varrella hän on tullut tutuksi monille naapurustossa ja tästä johtuen hän huomaakin helposti, jos jokin on muuttunut tai tilanne näyttää erikoiselta.

Stephen ei kuitenkaan ollut koskaan kohdannut mitään dramaattista matkansa varrella ennen kuin hän eräänä päivänä huomasi 2-vuotiaan pojan kävelemässä yksin erään talon pihalla täysin ilman valvontaa.

Se oli valppaalle postimiehelle välittömästi silmään pistänyt varoitusmerkki – hän ei voinut jättää sitä huomioimatta.

Samalla reitillä yli 30 vuoden ajan postia kuljettanut Stephen oli nähnyt saman pojan monta kertaa aiemminkin tämän kodin luona leikkimässä.

Kun hän tällä kertaa näki pojan vaeltavan yksin pihalla hän ei epäröinyt hetkeäkään, vaan päätti kysyä tältä, missä hänen äitinsä oli.

Äiti oli tajuton

Poika näytti pelästyneeltä ja osoitti vain sormella talon sisälle. Stephen juoksi välittömästi sisään ja löysi sieltä pojan äidin, Stephanie Wilsonin, lyyhistyneenä tajuttomana lastenvaunujen päältä.

Hän oli saanut kohtauksen lääkkeidensä takia ja makasi täysin tajuttomana.

Postimiehen mukaan nainen ei reagoinut mihinkään, joten hän soitti välittömästi hätänumeroon ja pian ensihoitajat jo kiirehtivät paikalle antamaan tälle ensiapua.

Pelasti naisen hengen

Onneksi pelastajat saivat äidin takaisin tajuihinsa. Ellei postimies-Stephen olisi kuitenkaan astunut sisään, ei hän välttämättä olisi selvinnyt tilanteesta hengissä.

– Ilman häntä ensihoitajat eivät olisi ehtineet paikalle niin nopeasti ja tilanne voisi olla täysin toinen, äiti kertoo.

”Mahtava tyyppi”

Vanhan sanonnan mukaan edes sade tai lumi eivät pysäytä ahkeria postimiehiä, mutta hyvän ihmisen ei ole pakko elää pelkästään tällaisen moton varassa.

– Hän on yleisesti mahtava tyyppi, äiti kertoo.

– Häntä ei edes ajattele postimiehenä, vaan naapuruston omana tyyppinä, joka kävelee täällä päivittäin.

Monilla tavoin Stephen onkin kuin yksi naapuruston asukkaista, mutta nyt rakastettu postimies on saanut uuden lempinimen asukkailta: Hengenpelastaja.

– Joka kerta, kun näemme, hän kysyy ”Miten voit tänään?”, Stephanie kertoo.

– Vastaan ”erittäin hyvin, kiitos”. Kiitän häntä joka päivä.

Itse sankarillinen postimies on kuitenkin ottanut kiitoksen vastaansa hyvin nöyrällä asenteella.

– Äidilläni oli tapana sanoa: ”Poika, jos näet jonkun tarvitsevan apua, niin auta”.

Katso tästä haastattelu sankarillisen postimiehen kanssa:

Jos tämä sankarillinen postimies ei olisi puuttunut tilanteeseen ja saapunut paikalle, ei kukaan voi tietää, mitä Stephanielle olisi käynyt. Mahtavaa, että maailmasta löytyy yhä tällaisia ihmisiä, jotka ovat valmiita auttamaan muita hädän hetkellä!