Poliisi otti kolmen lapsen äidin kiinni varkaudesta – kuultuaan syyn teon taustalla kaikki muuttui

Suurimmalle osasta meistä voi olla itsestään selvää se, että pystymme laittamaan ruokaa pöydälle perheellemme. Mutta kaikille asia ei ole näin.

Joten mitä tekisit, jos lapsesi olisivat nälissään, etkä voisi pyytää keneltäkään apua?

Kolmen lapsen äiti Theresa West ei nähnyt tilanteeseen muuta ratkaisua kuin sen, että hänen oli varastettava ruokaa kaupasta.

Hän ei kuitenkaan olisi ikinä voinut arvata, miten poliisit reagoivat saatuaan tämän kiinni…

Marraskuun alussa poliisit Keith Bradshaw ja Candace Spragins saivat tehtäväkseen tutkia Food Lion -ruokakaupasta tullutta ryöstöilmoitusta Yhdysvalloissa Hillsboroughissa.

Hyvin nopeasti kaksikko löysi teosta epäillyn naisen, joka oli kolmen lapsen äiti Theresa West.

Kun poliisit kuulivat naiselta teon motiivin, kaikki kuitenkin muuttui.

Facebook

The Herald-Sunille antamassaan haastattelussa Theresa kertoo itse tapauksesta. Hän oli yrittänyt pyytää ihmisiltä apua, mutta kolmen päivän yrittämisen jälkeen ruokaa ei vieläkään oltu saatu pöytään.

Epätoivoinen kolmenlapsen äiti ei yksinkertaisesti nähnyt mitään muuta keinoa. Hän päätti varastaa muutamia perustarvikkeita ruokakaupasta noin 36 dollarin arvosta… voidakseen ruokkia lapsensa.

”Tämä ei ollut ahneudesta tehty rikos, vaan rikos, jonka epätoivoinen äiti näki ainoana mahdollisuutena ruokkiakseen nälkäiset lapsensa”, Hillsboroughn poliisi kirjoitti Facebookissa.

Facebook

Poliisien oli tietenkin hoidettava tehtävänsä ja he ottivat Theresan kiinni ja tämä palautti varastamansa ruuan.

Mutta myöhemmin samana iltana poliisit palasivat…. tällä kertaa heillä oli sylit täynnä ruokaa.

Kävi ilmi, että poliisit olivat palanneet kauppaan ja ostaneet yhteensä 140 dollarin arvosta ruokaa naiselle. Ja kaiken heidän omasta pussistaan!

Facebook

Lihaa, hedelmiä, vihanneksia, perustarvikkeita… yhtäkkiä kaikkea oli taas tarjolla, jotta Theresa voisi ruokkia nälkäisen perheensä.

Tämä oli pieni ele, mutta mittaamattoman arvokas perheelle, jolla ei ollut mitään saatavilla.

”Joskus poliisityö ei ole itsestään selvää. Me olemme ennen kaikkea kuitenkin ihmisiä, sitten vasta poliiseja. On enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että myötätuntomme pääsee näkyville. Tämän takana oli Hillsboroughn poliisilaitos ja poliisimiehet Bradshaw sekä Spragins ansaitsevat kiitosta teosta”, poliisilaitos kirjoitti Facebookissa.

Facebook

”Kumpikaan heistä ei olisi halunnut kertoa tästä kenellekään, mutta olkaa hyviä ja näyttäkää heille nyt rakkauttanne”, kirjoitus päättyy.

Ja vastaus tähän kirjoitukseen on ollut aivan uskomaton. Luettuaan tapauksesta useat ihmiset ryhtyivät lähettämään lahjoja vähävaraiselle perheelle.

Nyt poliisi on pyytänyt kaikkia apua tarjoavia henkilöitä lahjoittamaan ruokaa ja tarvikkeita paikallisille hyväntekeväisyysjärjestöille.

Heidän tärkein tehtävänsä saattaa olla meidän suojelumme, mutta poliisit tekevät paljon muutakin. Nyt on mielestäni aika JAKAA tämä artikkeli kaikille, jotta voimme yhdessä kunnioittaa näiden poliisien upeaa elettä!