Poika astelee lavalle äitinsä kanssa – yleisö herkistyy kyyneliin kun he laulavat kauniisti yhdessä

Pojan tai tyttären kasvaminen ja kehittyminen on asia, jota vanhemmat seuraavat ylpeänä. Joskus saatamme huomata, kuinka lapsi saattaa mennä vanhempien jalanjäljissä harrastusten suhteen.

Laulaminen on omasta mielestäni oiva harrastus, joka ei katso ikää. Perheelle se on loistava harrastus, sillä lempilauluja voi laulaa nätisti duetossa, triona tai suuremmalla porukalla.

Suosittuun Talent-kilpailuun asteli äiti-poika duetto ja he esittivät kappaleen niin nätisti, että yleisö herkistyi kyyneliin.

Äiti Mel ja poika Jamie eivät olleet laulaneet kovin kauaa yhdessä – vain muutaman viikon. Jamie suunnitteli aluksi ottavansa lavan haltuun itse, mutta suuren päivän koittaessa hänen mielensä muuttui.

Hän pyysi äitiänsä, jos hän voisi laulaa kappaleen taustaharmoniat. Hänen 44-vuotias äitinsä, joka on ammatiltaan laulaja, hoiti säkeistöt elegantilla tyylillä ja tukien täysin poikansa laulusuoritusta.

Say Something niminen kappale on itsestään jo herkkä ja kaunis. Mel ja Jamie onnistuivat tuomaan siihen tunteikkuutta ja herkkyyttä. Tuomarit olivat tästä samaa mieltä. Kaikki antoivat varman kyllä-vastauksen duolle. Simon, joka yleensä tunnetaan purevasta palautteesta ei voinut muuta kuin hymyillä ja onnitella Meliä siitä, kuinka hyvin hän antoi tilaa pojalleen ja toimi loistavana taustalaulajana.

Jopa Simonkaan ei pystynyt peittelemään hymyään. Kuva: Youtube

Tälle esitykselle ei antaa muuta kuin kympin. Voit katsoa koskettavan videon esityksestä alta:

Tämä on koskettavin äidin ja pojan esittämä kappale, jonka olen koskaan kuullut!

Oletko samaa mieltä? ?