Perheenäiti hakeutui lääkäriin jatkuvan pahoinvoinnin takia – kuoli vain 48 tuntia kotiutumisen jälkeen

Lääkärit ovat myös ihmisiä, jotka tekevät inhimillisiä virheitä. Ihmiset luottavat siihen, että lääkärit tekevät oikean diagnoosin ja auttavat parhaansa mukaan.

Kolmen lapsen äiti hakeutui lääkäriin jatkuvan pahoinvoinnin takia, mutta hänet kotiutettiin melkein välittömästi. Lääkärit olivat siinä uskossa, että hän kärsi vatsataudista ja kehon kuivumisesta.

46-vuotias Deborah Spark menehtyi vain 48 tuntia myöhemmin.

Omituiset oireet

Daily Mirror-sivuston mukaan perheenäiti hakeutui sairaalaan oksenneltuaan koko päivän. Hän oli kaksi viikkoa aikaisemmin ollut haastavassa aivoleikkauksessa. Perheenäiti halusi varmistaa, että leikkaus oli sujunut suunnitelmien mukaisesti.

Tytär Emma Coleclough on kertonut, että hänen äitinsä vaikutti hieman ”päihtyneeltä”, eikä hänen puheistaan saanut selvää. Lääkärit tutkivat häntä hetken, mutta oireet viittasivat vatsatautiin ja kehon kuivumiseen.

Perhe oli aivan ihmeissään siitä, että lääkärit eivät ottaneet kaikkia äidin oireita tosissaan. Lääkärit eivät nähneet syytä pitää hänet osastolla, joten perheenäiti kotiutettiin.

Ikäviä uutisia

24 tuntia myöhemmin hän sai sydänkohtauksen ollessaan kotonaan. Perheenäiti kiidätettiin sairaalaan, jossa hän lopulta menehtyi 31. elokuuta 2018.

Perhe ei voinut uskoa tapahtunutta todeksi, koska he olivat luottaneet asiantuntijoiden tekemään diagnoosiin. Perheenäidin kuolinsyy oli kaikille suuri mysteeri.

Perhe on halunnut avata tutkinnan perheenäidin äkillisen kuoleman takia. He ovat sitä mieltä, että heidän äitinsä kuoli lääkäreiden tekemän virheen takia. Tutkijat kertoivat, että hän olisi voinut selvitä, mikäli hän olisi välittömästi saanut sairaalahoitoa.

Tytär kirjoittaa seuraavasti:

”Syytämme lääkäreitä 100% tapahtuneesta, sillä äitini olisi vielä täällä, jos hänet olisi viety suoraan röntgeniin”.

”Hän kuoli 46-vuotiaana, eikä hän tule koskaan enää osallistumaan perheensä merkittäviin tapahtumiin. Kaikki tapahtui hyvin nopeasti ja yhtäkkiä hän ei ollutkaan enää kanssamme”.

Lääkärin ammatti

Jälkeenpäin voi aina viisastella ja miettiä, miten tilanteessa olisi kannattanut toimia. Lääkärit tekivät varmasti parhaansa ja he luottivat tekemäänsä diagnoosiin. He eivät olisi koskaan lähettäneet äitiä kotiin sairaalasta, mikäli he olisivat uskoneet sen olevan hänelle vaaraksi.

Lääkärit ovat kuitenkin myös ihmisiä, jotka tekevät virheitä. Lääkäreiden ammatissa on myös varjopuoli, josta ihmiset puhuvat aivan liian vähän. Se on kuitenkin todella tärkeää ymmärtää, että lääkäreiden virhearviot voivat helposti koitua ihmisen kohtaloksi.

Lääkärit tekevät hienoa ja tärkeää työtä yhteiskunnan eteen. Kaikki tekevät virheitä, mutta lääkäreiden virheet korostuvat ammatin myötä.

Lähetetään yhdessä voimia koko perheelle! Lepää rauhassa, Deborah Spark!