Perheen uusi dobermanni puri 1-vuotiasta – äiti tajusi vaaran, kun se heitti tytön ilmaan

Kun puhutaan pienten lasten ja isokokoisten koirien oleskelusta yhdessä, joukossa on aina niitä, jotka ovat hyvin skeptisiä ja huolestuneita asiasta. Koiran omistajat, jotka rakastavat sekä lapsiaan että koiriaan ovat taas sitä mieltä, ettei ongelmia missään nimessä ole, mutta valitettavasti hekään eivät ole aina oikeassa.

Moni kohotteli kulmakarvojaan kuultuaan, että Cathrine Svillic niminen äiti päästi perheen uuden dobermannin leikkimään kahden hänen tyttärensä Charlotten kanssa, joka ei ollut vielä edes 2-vuotias.

Kuva: YouTube / celeb902

Khan-koira oli adoptoitu perheeseen kodista, jossa sitä oli kohdeltu kaltoin, joten sen taustan tuntien oli ymmärrettävää, että monella oli huolia koiran käytöksestä lapsen ympärillä. Uusi perhe kuitenkin uskoi, että rakkaudella ja huolenpidolla Khan olisi lämmin ja perheystävällinen koira.

Varmoja siitä, ettei koira tekisi mitään

Eläimiä koko ikänsä rakastanut Catherine-äiti oli kuitenkin täysin varma siitä, että Khan oli pohjimmiltaan ystävällinen ja hyvä koira, joka kaipasi vain rakkautta. Siksi hän ei ottanut epäilijöiden puheita kuuleviin korviinsa.

Hyvin pian kävi kuitenkin ilmi, kuka oli oikeassa ja kuka väärässä, kuten The Daily Mail -lehti kertoo.

Dobberman
Kuva: YouTube / celeb902

Kun Charlotte oli 17 kuukauden ikäinen, hän oli ulkona leikkimässä perheen kodin nurmilla. Hänen vierellään oli tuolloin Khan-koira, joka ei ollut asunut perheen parissa vielä kovin pitkään.

”Kuin hän olisi räsynukke”

Yllättäen Cathrine-äiti kuuli pihalta itkua ja huutoa. Kun hän juoksi katsomaan, hän näki, kuinka dobermanni oli tarttunut tytärtä vaipoista ja nostanut ilmaan.

– Khan vaikutti todella aggressiiviselta ja hyökkäsi Charlotten suuntaan. Se yritti työntää Charlottea, mutta se ei toiminut, äiti kuvailee tilannetta.

– Joten se nappasi Charlottea kiinni vaipasta ja viskasi tytön yli metrin päähän olkansa yli aivan kuin hän olisi räsynukke, äiti kuvailee tilannetta.

Kaikki tapahtui hyvin nopeasti ja äiti joutui tietysti paniikkiin.

– Charlotte näytti todella pelästyneeltä ja Khan taas ulisi aivan kuin joku olisi juuri puukottanut sitä.

Koira pelasti tytön myrkkykäärmeeltä

Hyvin nopeasti Catherine kuitenkin tajusi, miksi Khan oli heittänyt tytön ilmaan. Koiran vierellä oli myrkyllinen kyykäärme, joka oli ollut matkalla kohti Charlottea.

– Tajusin sen yrittäneen laittaa itsensä käärmeen ja tytön välin enne kuin se lopulta heitti Charlotten turvaan.

Kiitos Khanin nopean reagoinnin alle 2-vuotias Charlotte selvisi pelottavasta tilanteesta ilman myrkyllisen käärmeen hengenvaarallista puremaa.

Kyy puri koiraa

Khan-koiralla oli sen sijaan käynnissä todella huono päivä.

Kyyn puraistua tyttöä puolustanutta dobermannia, se kiidätettiin välittömästi eläinlääkäriin, jossa se onnistuttiin kuitenkin pelastamaan ja nyt se on toipunut vammoistaan.

– Se pelasti tyttäreni hengen riskeeraamalla omansa, äiti sanoo.

– Tästä lähtien hän on meille Ihmekoira-Khan, hän toteaa ylpeänä.

Onneksi tarinalla oli onnellinen päätös. Millaisia ajatuksia lasten ja koirien leikkiminen yhdessä sinussa aiheuttaa?

Kerro mielipiteesi Facebookin kommenttiosiossa.