Perheelle ilmoitettiin, että isän hengityskone tulisi irroittaa – 2 päivää myöhemmin tapahtui asia, joka yllätti kaikki lääkärit

Viime marraskuussa kolmen lapsen isä Beau joutui erittäin rajun pahoinpitelyn uhriksi ollessaan matkalla kotiin ystävänsä kihlajaisista. Yksi kova isku pudotti Beaun välittömästi katuun niin, että hän löi päänsä ja vaipui välittömästi koomaan.

Sairaalassa lääkärit ilmoittivat lopulta perheelle, että pian olisi aika sulkea hengityskone, sillä toivoa miehen heräämisestä ei enää ollut.

Juuri silloin tapahtui kuitenkin jotain uskomatonta.

Kotimatkalla ollut Beau oli yrittänyt lopettaa riidan syntymistä hänen ystävänsä ja muutaman ohikulkijan välillä, kun yksi päähän kohdistunut lyönti tiputti miehen katuun kohtalokkain seurauksin.

Beau kiidätettiin tajuttomana sairaalaan ja välittömästi leikkaukseen, mutta hänen päänsä kärsimä vamma vaivutti miehen kuitenkin kuukaudeksi koomaan.

Liki kuukauden jälkeen lääkärit ilmoittivat miehen omaisille, että Beaun pitäminen hengissä pelkkien koneiden avulla ei enää olisi kovin järkevää.

”Äiti ja minä aloimme jo suunnitella hänen hautajaisiaan, sillä luulimme, että toivoa ei enää ollut”, Beaun sisko Donna kertoi 9news:ille.

Heräsi kahden päivän kuluttua

Lääkäreiden sanojen jälkeen perheellä ei ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä se, ettei toivoa enää ollut 35-vuotiaan Beaun selviämisestä. Hänen hengityskoneensa ja muut elintoimintoja tukevat laitteet kytkettiin irti. Ja juuri silloin tapahtui ihme.

Vain kaksi päivää laitteiden sammuttamisen ja kaiken toivon hylkäämisen jälkeen, Beau avasi silmänsä ja palasi tajuihinsa.

”Luulin sen olevan huono pila”

”Minä vain heräsin sairaalasta. En tiennyt missä olin, tai mitä olin tekemässä. Oloni oli todella uninen ja sekava. En ymmärtänyt yhtään mitään. Murruin kyyneliin ja luulin tuon kaiken olevan vitsiä. Silloin vasta tajusin olevani sairaalan sängyssä”, Beau kertoo.

35-vuotias Beau sai kuin ihmeen kaupalla toisen mahdollisuuden elämään, eikä hänen perheensä ollut uskoa korviaan, kun lääkärit soittivat heille ja ilmoittivat miehen yllättäen heränneen koomasta.

”Sille on syynsä, että olen vielä täällä. En tiedä vielä mikä se on, mutta vielä ei ollut minun aikani lähteä”, Beau totesi myöhemmin.
Beau

Tämä on todellakin todiste siitä, että ihmeitä voi tapahtua tässä maailmassa! Levitä tätä sanomaa jakamalla artikkelia Facebookissa!