Pariskunta yllättyi näkemästään kaksosten synnytyksessä – äitiä syytetään uskottomuudesta

Raskaus voi aiheuttaa pysyviä muutoksia naisen kehossa. Nainen on se, joka kokee raskauden konkreettisesti raskausoireiden myötä. Puolisolla on myös iso rooli raskauden aikana.

Tulevat vanhemmat suunnittelevat elämää lapsen kanssa jo ennen vauvan syntymää. Tieto raskaudesta on merkittävä tapahtuma sekä tulevan äidin että isän elämässä. Uuden lapsen myötä alkaa myös uusi vaihe pariskunnan elämässä.

Christin ja Russel Lewis saivat tietää odottavansa kaksosia. Yhdysvaltalainen tumma pariskunta koki elämänsä yllätyksen synnytyksen aikana. New Jerseyssä asuva pariskunta yllättyi huomattuaan lastensa olevan vaaleaihoisia.

He saivat sekä tytön että pojan. Perheen vastasyntyneillä lapsilla oli hyvin vaalea iho ja siniset silmät. Nolan ja Savannah ovat albiinoja.

Kuva: Shutterstock / Kati Finell (Huom. kyse on kuvituskuvasta)

Albiinot kaksoset

Albinismin tavallisimpia tunnusmerkkejä ovat kalpea iho, vaaleansävyiset silmät ja heikko näöntarkkuus. Albinismi on harvinainen geenimutaatio, ja poikkeuksellinen vaaleus ihossa sekä karvoissa liittyy vahvasti siihen, että melanosomit eivät tuota riittävästi tai ollenkaan näkyvää melaniinia. Se on todella harvinaista, että albiinona syntyykin kaksoset.

Family picture day…. As you all can see I am a new inductee into the chocolate family standing with these 3……

Posted by Christin Amena on Tuesday, November 29, 2016

Kaksoset syntyivät 23. heinäkuuta vuonna 20016. Nolanilla oli syntyessään valkoiset hiukset, kun taas Savannahin hiukset olivat punertavat. Albinismiin liittyy paljon sivuvaikutuksia, kuten valonarkuutta, ihon herkkyyttä ja silmäongelmia. Vanhemmat ovat kuitenkin tehneet kaikkensa, jotta lapsilla olisi mahdollisimman hyvät oltavat.  

We're Celebrating their Birthday all weekend #2I Love you both! I am my happiest being with my family. I birthed some…

Posted by Christin Amena on Thursday, July 19, 2018

Ilkeät kommentit

Lasten ihonväri on saanut ihmiset kyseenalaistamaan Russelin isyyttä. Ventovieraat ihmiset ovat syyttäneet perheenäitiä pettämisestä. Albinismi on perinnöllinen tila, eikä vanhempien ihonvärillä ole siihen minkäänlaista vaikutusta.

Looking back …. The process of nurturing a seed inside of you is hard, and tedious. There is much pressure, changes…

Posted by Christin Amena on Thursday, April 5, 2018

-Haluan tehdä julistuksen. Olemme uskollisia, emmekä ole käyttäneet sijaissynnyttäjää. Kannoin lapsia mahassani yhdeksän kuukauden ajan, kertoo Christin Lewis.  

-Ihmiset luulevat minun pettäneen miestäni, koska lapseni ovat vaaleaihoisia.

Vanhemmat ovat tottuneita siihen, että lapset saavat paljon huomiota tuntemattomilta ihmisiltä. He eivät anna ihmisten tuomitsevien katseiden tai kommenttien vaikuttaa perheen elämään.

#lewisfamily

Posted by Russell Lewis on Monday, February 19, 2018

Toivotetaan koko perheelle kaikkea hyvää!

Paina Jaa-nappia, jotta ystäväsikin voivat lukea tästä!