Pariskunta tapasi lapsensa biologisen äidin – kun hän avaa oven, isä ymmärtää, että on tavannut hänet aiemmin

Walt ja Annie ovat tunteeet toisensa lähes koko ikänsä. Kun Annie syntyi, Waltin perhe muutti samalle alueelle naapurustossa. Kaksikosta tuli heti erottamattomia ystäviä ja he kasvoivat yhdessä läheisinä ystävinä, mutta vuosien saatossa tuo ystävyys johti rakkauteen.

Kuva: YouTube

Lopulta pariskunta avioitui ja alkoi suunnitella yhteistä tulevaisuuttaan sekä perheen muodostamista.

Waltilla oli ollut nuoresta asti tunne siitä, että hänestä tulisi jonain päivänä pienen ruskeasilmäisen tytön isä, jonka nimi olisi Chloe. Annie oli kuitenkin sinisilmäinen, kuten myös Walt, joten hän ymmärsi mahdollisuuksien tuolle olevan hyvin pienet.

Tapasivat biologisen äidin

Neljän vuoden ajan pariskunta yritti hankkia lasta, mutta se ei kuitenkaan onnistunut. Lopulta he päättivät kääntyä adoption puoleen. Pitkän odotuksen jälkeen he saivat viimein myönteisen vastauksen adoptiojärjestöltä. Heistä tulisi kuin tulisikin vanhempia pienelle tytölle.

Ennen tytön syntymää Waltille ja Annille tarjoutui mahdollisuus tavata heidän tulevan lapsensa biologinen äiti. Kun he sitten menivät tapaamaan naista, Walt sai kokea elämänsä yllätyksen avatessaan oven.

Kuva: YouTube

– Hän avasi oven ja näytti tismalleen aikuiselta versiolta siitä, millainen kuva minulla on ollut vuosien ajan mielessäni omasta lapsestani, Walt kertoo.

He keskustelivat naisen kanssa yhteensä kolmen tunnin ajan ja kohtasivat pian myös toisen käsittämättömän yksityiskohdan, joka sai Waltin pysähtymään. He kysyivät naiselta, oliko tämä itse miettinyt nimeä lapselle ja hänen vastauksensa sai yksinkertaisesti Waltin leuan putoamaan.

– Hän vastasi: ”Siitä lähtien kun tulin raskaaksi, olen kutsunut tätä pientä tyttöä vatsassani Chloeksi”, Annie kertoo.

Kuva: YouTube

Muutamaa kuukautta myöhemmin lasketun ajan jälkeen Walt ja Annie pääsivät viimein tapaamaan lapsen, josta he olivat unelmoineet niin kauan.

– Niin monia vuosia olen odottanut tätä tyttöä ja nyt hän on tällä. Hän on tavallaan ollut osa elämääni niin kauan ja on nyt oikeasti täällä, epäuskoinen Walt pohtii.

Kuva: YouTube

Katso tapauksesta kertova video tästä alapuolella olevasta upotuksesta:

Exit mobile version