Opettaja huomasi pojan polkemassa henkensä kaupalla autotiellä – kuultuaan syyn hän soitti heti 112

Kuinka monta kertaa olet elämäsi aikana törmännyt tilanteeseen, joka vaikutti oudolta, mutta päätit kuitenkin ohittaa sen miettimättä sen enempää?

Tästä hyvä esimerkki on esimerkiksi liikenneonnettomuus, jonka moni saattaa ohittaa ajatellen, että ”joku muu on varmasti jo auttamassa”. Näin ei tietenkään pitäisi toimia.

Onneksi opettaja nimeltä Keller Sutherland ajatteli samoin, kun hän huomasi erikoisen näyn.

Etelä-Carolinassa Yhdysvalloissa opettajan työskentelevä Keller Sutherland oli ajamassa ruuhkaisella tiellä kotiaan kohti, kun hän huomasi jotain hyvin outoa.

Keskellä autotietä oli pyöräilemässä nuori poika, joka vaikutti polkevan kuin henkensä kaupalla kovaa vauhtia.

Kuva: YouTube / Humankind

Keller päätti hidastaa pojan vierelle, jolloin hän huomasi kyseessä olevan yksi hänen entisistä oppilaistaan – 7-vuotias poika nimeltä Cameron.

Nainen viittelöi poikaa pysähtymään ja kysyi, mitä oli tekeillä.

Isä makasi tajuttomana lattialla

Henkeään haukkoen selvästi pelokas ja aivan lopussa ollut poika selitti, että hänen isänsä oli kotona ja tarvitsi apua. Isä oli romahtanut lattialle ja syynä oli diabetes.

Cameron oli vielä niin nuori, ettei hänellä ollut omaa kännykkää, joten hän oli yrittänyt soittaa hätänumeroon isänsä puhelimesta. Isän puhelin vaati kuitenkin lukituskoodia, jota poika ei tiennyt, niinpä hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin lähteä polkemaan hakeakseen apua.

Kuultuaan pojan selityksen Keller soitti välittömästi ambulanssinpojan kotiosoitteeseen ja otti sitten tämän polkupyörineen kyytiinsä ja ajoi paikalle.

Keller seurasi Cameronia sisään tämän kotiin, jossa pojan isä makasi edelleen kylpyhuoneen lattialla. Luojan kiitos ensihoitajat saapuivat myös paikalle vain hetkeä myöhemmin ja onnistuivat saamaan isän takaisin tajuihinsa.

Ylistetään sankarina

Shareably -sivuston mukaan isä toipui tilanteesta täysin ja opettajan työskentelevä Keller sai osakseen paljon kiitosta siitä, että hän oli ymmärtänyt pysähtyä auttamaan nuorta poikaa.

Opettajien ja oppilaiden välillä on erityinen side. Tällä viikolla eräs opettaja ja oppilas pelastivat ihmishengen. Keller Suhterland oli ajamassa kotiin Ellen Woodsiden peruskoulusta, kun hän huomasi lapsen pyöräilemässä moottoritiellä.

Lapsi vaikutti pelästyneeltä ja oli täysin loppu polkiessaan niin kovaa kuin jaloistaan vain pääsi. Suhterland tunnisti pojan yhdeksi entisistä oppilaistaan ja pysähtyi. Hänen avullaan Cameron pääsi takaisin kotiin turvallisesti ja he saivat soitettua ensihoitajat paikalle auttamaan hänen tajutonta isäänsä”, Greevillen piirikunnan koululaitos kirjoittaa Facebookiin jakamassaan viestissä.

Kohtalon johdatusta

Keller itse uskoo, että oli kohtalon sanelemaa, että juuri hän sattui ohittamaan ja huomaamaan Cameronin tiellä tuona päivänä.

Ellei hän olisi pysähtynyt auttamaan Cameronia, pojan isä olisi joutunut odottamaan apua paljon kauemmin. Pahimmassa tapauksessa se olisi ollut jo liian myöhäistä.

– Se oli yksi niistä päivistä, kun minusta tuntui, ettei millään ole väliä. Suurempi voima asetti minut kuitenkin juuri oikeaan paikkaan, jossa minun piti olla törmätäkseni Cameroniin, Sutherland uskoo.