Odottava äiti kävi varhaisultrassa – lääkäri ei ollut uskoa silmiään nähtyään epämääräisen varjon

Englannissa asuva Gabriella Christmas sai tietää odottavansa lasta. 30-vuotias nainen oli onnensa kukkuloilla kuultuaan lääkäriltä ilouutisen. Raskausuutinen aiheutti alkuun pientä pelkoa, mutta Gabriella odotti jo kovasti tapaavansa rakkaan lapsensa.

Gabriella ymmärsi jo ensimmäisessä ultraäänitutkimuksessa, että hänen raskautensa tulisi olemaan hyvin ainutlaatuinen. Lääkäri huomasi ultraäänitutkimuksessa sikiön vieressä tumman varjon. Gabriella pelkäsi pahinta kuultuaan lääkärin epävarmat sanat.

Odottava äiti halusi toisen lääkärin mielipiteen. Toinen lääkäri huomasi tutkimuksessa saman varjon sikiön vieressä. Lääkärin mukaan sikiö vaikutti hyvinvoivalta, mutta epämääräinen varjo aiheutti ihmetystä. Lääkäri ei halunnut vielä tässä tehdä vaiheessa hätiköityjä johtopäätöksiä. Tapauksesta on uutisoinut muun muassa Mirror -uutissivusto.

Tumma varjo

Gabriella palasi sairaalaan 12. raskausviikolla. Lääkäri teki perusteellisen tutkimuksen. Lääkäri kertoi pariskunnalle ilouutisen. Naisen vatsassa kasvoi kaksi lasta. Lääkäri oli alkuun siinä uskossa, että kyseessä oli samaa istukkaa jakavat kaksoset. Tutkimukset kuitenkin osoittivat, että Gabriella oli tullut raskaaksi jo ollessaan raskaana.

Toinen lapista oli huomattavasti pienempi, sillä hän oli lähes kolme viikkoa nuorempi kuin veljensä. Superfetaatio on erittäin harvinainen tila, jossa nainen tulee raskaaksi jo ollessaan raskaana. Gabriella yllättyi kuultuaan, että hänen kohdussaan kasvoi kaksi vauvaa, joilla eri lasketut ajat. Tietojen mukaan superfetaation todennäköisyys on hyvin pieni ja näin tapahtuu vain 0,3 % naisista.

Kaksi poikaa

Heinäkuussa 2018 pariskunta toivotti kaksi poikaa tervetulleeksi perheeseen. Ezra ja Eduardo syntyivät keisarileikkauksella, tosin nuorempi vauva oli selvästi pienempi. Pojat syntyivät samaan aikaan, mutta he saivat alkunsa eri aikoihin.

Pariskunta ei ollut tietoisia siitä, että raskaaksi voi tulla ollessaan jo valmiiksi raskaana. Äidin mielestä lapset olivat hyvin erinäköisiä syntyessään. Hän joutui ostamaan Ezralle paljon pienempiä vaatteita.

Pienikokoinen poikavauva jäi muutamaksi viikoksi sairaalahoitoon synnytyksen jälkeen. Eduardo pääsi heti kotiin vanhempiensa kanssa. Vanhemmat ovat todella onnellisia kahden pojan vanhempia.

Vau, todella mielenkiintoinen tarina!

Jaetaan tätä uskomatonta tarinaa kaikille!