Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Narkkari-isä antoi tyttärensä adoptioon – 24 vuotta myöhemmin työkaveri paljasti suuren salaisuuden

Will Russell oli itsekin vielä lähes lapsi, kun hänestä tuli pienen tytön isä.

Hänen elämänsä oli kaaoksessa. Omien sanojensa mukaan Will oli ihmisraunio, jolla oli huumeongelma.

Lapsi päätettiin antaa adoptoitavaksi pian syntymän jälkeen. Se oli ainoa tapa, jolla hän saattoi saada hyvän elämän, Will perustelee.

Selätettyään addiktionsa ja muut demoninsa Will sai työpaikan paikallisesta kirkosta.

Hän työskenteli pappina ja teki vapaaehtoistyötä Phoenix Rescue Mission -järjestössä, joka auttaa huonossa jamassa olevia ihmisiä.

Pikku hiljaa hän eteni tehtävässään ja sai vakituisen työpaikan järjestöstä – mutta hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mihin se hänet vielä johtaisi.

Vuosia oli kulunut, ja Will oli jättänyt menneet taakseen.

Hän ei kuitenkaan voinut koskaan unohtaa sitä pientä tyttöä, jonka oli antanut pois. Hän ei kuitenkaan tiennyt, että tämä tyttö, joka oli jo 24-vuotias, ajatteli niin ikään jatkuvasti häntä.

Amy Robertson oli aina miettinyt biologista perhettään. Kuten monet adoptoidut lapset, hän tunsi, että hänellä ei ollut juuria missään. Vihdoin hän päätti yrittää löytää biologiset vanhempansa.

Sosiaalisen median avulla hän löysi helposti yhden sisaruksistaan. Ja näin hän sai käsiinsä Willin puhelinnumeron.

Häntä hermostutti ottaa yhteyttä biologiseen isäänsä, sillä hän ei tiennyt, miten tämä reagoisi. Ehkä isä ei haluaisi tutustua häneen. Tiesikö hän edes tyttärensä olemassaolosta?

Lopulta Amy keräsi rohkeutensa ja soitti Willille.

”Ensimmäisen puhelun soittaminen oli vaikeaa”, Amy selittä. ”Olin todella hermostunut, mutta lopulta soitin, sillä tunsin, että minun oli tehtävä se.”

Kävi kuitenkin ilmi, että hermostuneisuus oli turhaa. Kun Will vastasi, hän yllättyi suuresti, mutta oli erittäin onnellinen siitä, että Amy oli löytänyt hänet.

”Olin toivonut ja rukoillut, että saisin hänet takaisin elämääni. Se puhelu oli kuin jumalan vastaus rukouksiini”, Will kuvailee.

Isä ja tytär päättivät tavata mahdollisimman pian. He menivät yhdessä aamiaiselle, ja sillä sekunnilla kun he näkivät toisensa, repesivät molemmat epäuskoiseen nauruun.

 

Kävi nimittäin ilmi, että Will ja Amy olivat tunteneet toisensa jo pitkään.

He olivat työkavereita.

Aivan kuin toistensa löytymisessä ei olisi ollut tarpeeksi yllätystä, isä ja tytär olivat kaiken lisäksi työskennelleet samassa järjestössä jo pitkään, tietämättä mitään toistensa todellisesta henkilöllisyydestä.

Nyt Will ja Amy yrittävät saada takaisin kaiken kadottamansa ajan yhdessä. He ovat kiitollisia siitä, että saavat olla jälleen yhdessä.

Luottamuksellisen isä-tytär-suhteen rakentaminen vie toki oman aikansa, mutta koska molemmat haluavat sitä todella sydämestään, uskon, että he myös onnistuvat.

Saiko tämä tarina sinut onnelliseksi? Jaa se Facebookissa ystävillesi!

 

Lue lisää aiheesta...