Naista kiusataan ”tappajabakteerin” syötyä kasvot – toivoo nyt saavansa lääkäreiltä apua

En tule koskaan ymmärtämään sitä, miten joku voi kiusata toista ihmistä pelkästään sen takia, miltä tämä näyttää.

Olemme kaikki erilaisia ja ainutlaatuisia – se on asia, jota pitäisi juhlia eikä käyttää hyödyksi pilkan muodossa.

Kun Janine Violet Light avioitui rakkaan miehensä kanssa, hänestä tuntui vihdoin siltä, että hän oli oma itsensä vuosien kiusaamisen jälkeen.

Hänellä todettiin 2-vuotiaana leukemia, josta alkoi pitkä taistelu erilaisten terveysongelmien kanssa.

Iästä huolimatta – olit sitten aikuinen tai lapsi – meidän pitäisi kaikkien tietää jo se, ettei ole olemassa mitään hyväksyttävää tekosyytä toisten kiusaamiselle.

Vuosia jatkunut solvaaminen ja pahimmassa tapauksessa fyysinen väkivalta jättää arvet, jotka voivat tuhota koko ihmisen elämän.

Terveysvaikeuksia lapsena

Irlantilainen Janine Violet Light oli hyvin erityinen lapsi ihan pienestä pitäen. Kun hän oli vasta 2-vuotias, hänellä diagnosoitiin leukemia, The Sun -kirjoittaa.

Se ei kuitenkaan ollut ainoa ongelma, jonka kanssa nuori Janine joutui kamppailemaan.

Janine Violet Light
Kuva: Facebook

Hänellä diagnosoitiin myöhemmin myös nekrotisoiva faskiitti, eli lihaskalvon tulehdus, josta puhutaan myös ”tappajabakteerina”.

Bakteeri ”syö ihmisen elävältä” tunkeutuen läpi hiosta ja soluista voiden tappaa potilaan pahimmassa tapauksessa jopa vuorokauden sisällä.

Taistellessaan lihansyöjäbakteeria vastaan Janine kävi läpi myös kemoterapiaa leukemian hoitamiseksi.

– Luulen sulkeneeni suurimman osan noista muistoista pois. Muistan ainoastaan ne leikkaukset. Ensimmäinen niistä tapahtui, kun olin 5-vuotias, Janine kertoo.

– Minut lähetettiin sairaalaan saadakseni hoitoa leukemiaan, mutta tulin sieltä takaisin nekrotisoivan faskiitin kanssa. En tiedä tarkalleen, kuinka kauan bakteeri oli minulla, mutta tiedän vain sen, että kun bakteeri lopulta diagnosoitiin, se oli jo tuhonnut kasvoni.

Luovutti lukuisien leikkausten jälkeen

Ensimmäisessä leikkauksessa bakteerin jälkeen lääkärit yrittivät korjata hänen poskeaan, joka oli bakteerin myötä tuhoutunut ja alkanut ”syödä itseään”.

Näitä korjaavia operaatioita tehtiin kahdesti vuodessa aina siihen saakka, kunnes Janine täytti 15 vuotta.

Lääkärit tekivät kaikkensa parantaakseen ja pelastaakseen hänen kasvonsa, mutta vuosien leikkauskierteen jälkeen Janine oli saanut tarpeekseen.

Vaativat ja kuluttavat leikkaukset olivat liikaa nuorelle naiselle.

– Se vaikutti todella paljon itsetuntooni kasvaessani. Kouluaikana se ei ollut niin vakavaa, mutta siitä on tullut vaikeampaa myöhemmin, hän kertoo.

Janine on joutunut kärsimään ulkonäkönsä takia järkyttävästä kiusaamisesta muun muassa sosiaalisessa mediassa vielä vanhemmalla iällä.

Ilkeää kiusaamista

Ilkikuriset kiusaajat ovat kommentoineet naisen ulkonäköä verraten häntä monesti Notre Damen kellonsoittaja Quasimodoon tämän epämuodostuneiden kasvojen takia.

– Olen joutunut ottamaan yhteyttä poliisiin. He uskovat kiusaajien ottaneen minut kohteeksi, koska olen erilainen, Janine kertoo.

– Ilkeät kommentit ovat vaikuttaneet myös itseeni. Vain ja ainoastaan niiden takia minun on nyt tehtävä jotenkin etenkin hampailleni. Kiusaamisen takia olen käynyt uusissa leikkauksissa.

Kaiken kiusaamisen ja synkkyyden keskellä Janinen elämässä on kuitenkin ollut myös valon pilkahduksia ja iloa.

Suuri onni rakkaudessa

Hän meni hiljattain naimisiin elämänsä suuren rakkauden Matthew’n kanssa ja pariskunnalla on jo kaksi yhteistä lasta.

– Se oli ihana päivä. Hääpukuni oli räätälöity minua varten ja se oli lahjoitus paikalliselta suunnittelijalta. Myös hiukseni ja meikkini laitettiin ammattilaisten toimesta ja se tuntui mahtavalta, Janine muistelee.

– Saatoin viimeinkin olla oma itseni omana hääpäivänäni. Minun ei tarvinnut huolehtia siitä, mitä kukaan muu ajatteli.

Haluaa uuteen leikkaukseen

Nyt Janine kuitenkin toivoo, että voisi päästä vielä uuteen leikkaukseen kasvojensa takia. Hänen toiveenaan olisi päästä plastiikkakirurgille Yhdysvaltoihin.

Tämän takia perhe ja ystävät ovat käynnistäneet keräyksen, jonka avulla he toivovat voivansa mahdollistaa Janinen haaveen toteuttamisen.

Olemme kaikki kauniita juuri sellaisina kuin olemme ja tärkeintä on se, että olet itse tyytyväinen ja nautit elämästäsi.

Laita peukkua ja jaa tätä, jos olet samaa mieltä!