Naisesta tuli äiti ensimmäistä kertaa 72-vuotiaana – tältä hänen lapsensa näyttää nyt

Daljinder Kaur on ollut naimisissa aviomiehensä Mohinder Singh Gillin kanssa jo 49 vuoden ajan. Pariskunta on vuosien ajan yrittänyt hankkia lasta luonnollisin keinoin siinä onnistumatta.

Tekivät he mitä tahansa, ei Daljinder kuitenkaan tullut raskaaksi ja kun pariskunta ylitti 70 ikävuoden rajapyykin, alkoivat ihmiset kertoa heille, että nyt oli jo liian myöhäistä.

He eivät kuitenkaan itse olleet valmiita luovuttamaan haaveensa suhteen, kertoo The Indepedent.

72-vuotias synnytti pojan

Daljinder ja Mohinder pääsivät hedelmöityshoitoon, jotka eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta vielä ensimmäisellä tai toisella hoitokerralla. Lopulta jotain kuitenkin tapahtui ja yllättäen 72-vuotias Daljander sai kuulla olevansa raskaana.

– Tunnen olevani siunattu, kun saan pidellä omaa lastani. Olin menettänyt toivoni sen suhteen, että saisin ikinä olla äiti, Kaur sanoo CBS:lle.

– Kaikki käskivät minun adoptoida lapsen, mutta en ikinä halunnut sitä. Minulla oli uskoa kaikkivaltiaaseen ja tiesin, että saisin vielä kasvattaa oman lapseni jonain päivänä, hän jatkaa.

Synnytys sujui lopulta ongelmitta ja pariskunnan pieni poika, joka sai myöhemmin nimekseen Armaan, syntyi täysin terveenä, mutta pienikokoisena.

Myöskään 72-vuotias tuore äiti ei valittanut hetkeäkään siitä, mitä synnytys hänen keholleen teki tai miltä se tuntui. Hän oli vain huolissaan pienestä pojastaan ja tämän kehityksestä, mutta lääkäreiden mukaan kaikki oli kuitenkin hyvin.

Tästä voit katsoa koko videon 72-vuotiaasta äidistä:

Exit mobile version