Nainen vaivutettiin koomaan – heräsi yksin huoneesta ja joutui paniikkiin tunnusteltuaan vatsaansa

Kanadalainen Gillian McIntosh sairastui koronavirukseen marraskuussa vuonna 2020. Hän oli 36. raskausviikolla saatuaan positiivisen koronavirustestin. Läheiset olivat huolestuneita naisen ja sikiön hyvinvoinnista.

Hengitysvaikeuksien takia Gillian siirrettiin Abbotsford Regional Hospital -sairaalaan. Hänen tilanteensa romahti nopeasti. Hoitohenkilökunnalla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin kytkeä nainen hengityskoneeseen. Gillian ei pysynyt tajuissaan, joten koomaan vaivuttaminen oli ainoa vaihtoehto.

Vaivutettiin koomaan

Lääkärit tekivät ratkaisevan päätöksen pelastaakseen sikiön ja äidin hengen. Lapsi syntyi keisarileikkauksella ennen laskettua aikaa. Lääkärit eivät halunneet odottaa kauemmin, sillä äidin terveys oli vaakalaudalla. Gillian oli vielä raskaana, kun hänet vaivutettiin koomaan. Tapauksesta on uutisoinut muun muassa CTV News -sivusto.

Gillian sai pienen pojan. Poikavauva vietti viisitoista päivää sairaalaan teho-osastolla. Samaan aikaan pojan äiti taisteli hengestään toisella osastolla. Kahden viikon jälkeen poikavauva pääsi kotiin isänsä luokse.

Koma, gravid,
Kuva: Shutterstock (Huom. kyse on kuvituskuvasta)

Heräsi neljä viikkoa myöhemmin

Gillian heräsi koomasta neljä viikkoa myöhemmin. Hän pelkäsi pahinta huomattuaan raskausvatsansa pienentyneen. Gillian ei muistanut mitään ajastaan sairaalassa. Hän oli aivan ihmeissään kuultuaan synnytyksestä. Gillian on todella kiitollinen hoitohenkilökunnalle kaikesta tuesta ja avusta koronapandemian keskellä.

Tuore äiti pääsi pian kotiin perheensä luokse. Gillian oli onnensa kukkuloilla tavattuaan muutaman viikon ikäisen poikansa ensimmäistä kertaa.

Kuva: Facebook/Gillian McIntosh

Hoitajat ja lääkärit tekevät tärkeää työtä yhteiskunnan hyväksi!

Jaetaan tätä tärkeää sanomaa kaikille!