Nainen tuli raskaaksi vuosien taistelun jälkeen – sitten ultrakuva paljasti järkyttävän totuuden

Nuori pariskunta oli onnensa kukkuloilla, kun he saivat tietää odottavansa lasta. Jade ja Mark Dodson olivat jo pitkään yrittäneet tulla raskaaksi, mutta siinä onnistumatta. Pariskunta sai kuitenkin 20. raskausviikolla ikäviä uutisia. He joutuivat tekemään äärimmäisen vaikean päätöksen, joka vaikuttaisi koko heidän loppuelämäänsä. Tapauksesta on uutisoinut muun muassa Life Shared-sivusto.

Jade ja Mark Dodon asuvat Wakefieldissä, joka sijaitsee Pohjois-Englannissa. He olivat todella onnellisia saatuaan tietää odottavansa lasta. Pariskunta ei ehtinyt kuitenkaan kauan iloita, ennen kuin ultraäänitutkimuksessa selvisi ikäviä uutisia sikiön tilanteesta. Ultraäänitutkimuksessa selvisi, että sikiöllä oli vakava vamma selkärangassaan. Spina bifida tunnetaan myös nimellä halkaistu selkäranka, joka tarkoittaa synnynnäistä epämuodostumaa. Kyseiselle vammalle ei ole suoranaista parannuskeinoa, mutta epämuodostuman oireita voi helpottaa erilaisten leikkausten avulla.

Raskauden alkuvaihe oli sujunut ongelmitta, mutta ultraäänitutkimuksen jälkeen pariskunnan ilo muuttui peloksi. Lääkärit kertoivat pariskunnalle musertavia uutisia. Tutkimukset osoittivat, että epämuodostuma oli niin vakava, että lapsi ei pystyisi koskaan kävelemään. Epämuodostuman takia sikiön aivot eivät myöskään kehity tavalliseen tapaan. Pariskunta joutui tekemään vaikean päätöksen, joka vaikuttaisi heidän elämäänsä.

Lääkärit kertoivat, että sikiö tarvitsisi leikkauksen vielä ollessaan vatsassa. Leikkaukset voisivat parhaimmassa tapauksessa parantaa lapsen elämänlaatua, mutta lääkärit eivät uskoneet lapsen selviävän synnytyksestä. Pariskunta ei nähnyt muuta ratkaisua, kun tehdä abortti. Jade ja Mark Dodon joutuivat tekemään äärimmäisen vaikean päätöksen. Yhdenkään vanhemman ei tulisi joutua tekemään tuollaista päätöstä. He ovat kertoneet, että päätös oli kuitenkin lapsen parhaaksi.

He antoivat tyttärelleen nimeksi Amalie Maya Dodson. Pariskunta hyvästeli tyttärensä 4. tammikuuta. He kuitenkin toivovat vielä tulevaisuudessa saavansa lapsia. Jade ja Mark haluavat lisätä tietoisuutta edesmenneen lapsensa sairaudesta. He ovat todella rohkeita ihmisiä, jotka ovat uskaltaneet jakaa surullisen tarinansa muille.

Lepää rauhassa, pieni enkeli!

Lähetetään yhdessä voimia koko perheelle!