Nainen tarjoutui auttamaan karanteenissa olevaa vanhusta – naapurin röyhkeä vastaus sai internetin sekaisin

Koronapandemia on vaikuttanut ihmisten elämään ympäri maailman. Riskiryhmään kuuluvien ihmisten tulisi välttää ihmisjoukkoja ja tarpeetonta liikkumista. Moni yksinasuva kokee varmasti olonsa yksinäiseksi koronapandemian aikana.

Nyt eletään poikkeuksellista aikaa, mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei elämästä saisi nauttia parhaansa mukaan. Vaikeina aikoina ihmisten tulisi pitää yhtä. Se on ollut todella hienoa huomata, kuinka moni on auttanut sekä läheisiä että tuntemattomia ihmisiä tässä vallitsevassa tilanteessa.

Uudessa-Seelannissa asuva Melanie Bracewell tarjoutui auttamaan karanteenissa olevaa naapuriaan. Koomikkona työskentelevä nainen on tottunut dokumentoimaan paljon elämästään. Melanie kirjoitti naapurilleen ystävällisen viestin, jossa hän kyseli kuulumisia ja tarjoutui auttamaan. Naapurissa asuva iäkäs nainen ei selvästikään pitänyt Melanien viestistä.

Tarjoutui auttamaan

Melanie kiinnitti julisteen talon seinälle, jotta naapuri näkisi viestin omasta olohuoneestaan. Hän halusi välttää tarpeetonta kontaktia naapurinsa kanssa. Melanie oli ajatellut voivansa käydä kaupassa naapurinsa puolesta. Naapuri asui yksin, eikä hänellä käynyt ystäviä tai sukulaisia auttamassa arjen askareissa.

”Toivottavasti sinä voit hyvin. Kerro vain, jos tarvitset apua jossain asiassa”, Melanie kirjoittaa viestissään.

Kuva: Tiktok / Kuvakaappaus

Melanie halusi auttaa riskiryhmään kuuluvaa naapuriaan. Hän odotti saavansa naapuriltaan mukavan vastauksen. Naapuri ei kuitenkaan arvostanut naisen ystävällistä elettä. Melanie ei voinut uskoa silmiään huomattuaan ikkunassa naapurinsa kirjoittaman viestin. Iäkäs nainen oli kirjoittanut paperilapulle röyhkeän viestin.

Kuva: Tiktok / Kuvakaappaus

”Painu vittuun”, luki naapurin kirjottamassa viestissä.

Melanie ei odottanut saavansa tuollaista vastaanottoa naapuriltaan. Koomikkona työskentelevä nainen suhtautui viestiin huumorilla. Hän jakoi kuvia viesteistä sosiaalisessa mediassa. Tuhannet ihmiset ovat reagoineet julkaisuun. Naapurin röyhkeä viesti sai internetin kiehumaan raivosta.  

Kuva: Tiktok / Kuvakaappaus

Kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaisesti. Onneksi Melanie suhtautui huumorilla naapurinsa röyhkeään kommenttiin.

Paina Jaa-nappia, jotta ystäväsikin saavat nauraa!