Nainen tapasi biologisen veljensä vasta aikuisiällä – äidin suuri salaisuus paljastui viimein kaikille

Sisarusten välinen side voi vaihdella hyvinkin paljon vuosien varrella, mutta harva side on oikeasti sisaruutta vahvempi. Olen sitä mieltä, että sisarusten välinen side voi olla monimutkainen nuoruudessa, mutta se kuitenkin säilyy läpi koko elämän.

Sisarusten kanssa vietetty aika on todella mahtavaa, mutta kaikilla ei valitettavasti ole siihen mahdollisuutta.

Christina Housel koki hieman erilaisen lapsuuden, sillä hänet adoptoitiin vauvana toiseen perheeseen. Hän ei ollut koskaan nähnyt biologista äitiään.

Naisella oli kuitenkin kasvaessaan sellainen olo, että hän haluaisi tutustua biologiseen perheeseensä. Hän ei kuitenkaan osannut odottaa, että hänen elämänsä muuttuisi tällä tavalla.

Kuva: Youtube/Inside Edition

Biologinen perhe

Christina oli aina toivonut, että hän saisi tavata biologisen perheensä. On kuitenkin olemassa erilaisia yhdistyksiä, jotka tekevät töitä sen eteen, jotta henkilöiden tiedot pysyisivät salassa.

Pitkän etsinnän jälkeen hän sai tiedon siitä, että hänellä on biologinen veli. Pian selvisi myös, että hänen veljensä asui noin 270 kilometrin päässä. Christina asui Washingtonissa ja hänen veljensä Lyles asui Arizonassa.

Hän tapasi viimein veljensä ja selvää yhdennäköisyyttä oli havaittavissa. Christina halusi tietää lisää perheestään, mutta Lyles joutui valitettavasti kertomaan hänelle ikäviä uutisia. Heidän äitinsä oli traagisesti menehtynyt jo vuosia aikaisemmin.

Kuva: Facebook/Christina Housel

Suuri salaisuus

Christina ei osannut odottaa näin surullisia uutisia, mutta onneksi Lyles oli hänen tukenaan. Heidän äitinsä oli kuitenkin kuolinvuoteellaan paljastanut Lylesille salaisuuden.

Biologinen äiti oli kertonut pojalleen, että hänellä on kolme siskoa. Lyles oli saanut tietää, että kyse oli kaksosista. Kaksoissiskot olivat syntyneet Floridassa vuosina 1992-1994.

Christina jakoi tarinansa Facebookissa, jotta hän löytäisi sisaruksensa.

Kuva: Facebook/Christina Housel

Kaksoissiskot

Ihmiset jakoivat Christinan julkaisua sosiaalisessa mediassa. Eräs nainen otti häneen yhteyttä kertoakseen, että hän oli toinen siskoista. Lauren otti yhteyttä kaksoissiskoonsa, jonka jälkeen kaikki sisarukset tapasivat viimein.

Christina oli pitkään siinä uskossa, että hän oli perheensä ainut lapsi. Hän yllättyi suuresti, kun hän löysi sisaruksensa kolmenkymmenen vuoden jälkeen.

He tapasivat ensimmäisen kerran Arizonassa, jonka jälkeen he ovat tavanneet useamman kerran. Todella hienoa, että sisarukset löysivät toisensa näin pitkän ajan jälkeen.

Katso video:

Jaa tämä mahtava tarina kaikille ystävillesi!