Nainen oli antanut hiustensa kasvaa yli 20 vuotta – koki mielettömän muutoksen kampaajan leikattua puolet pois

Vuosien kuluessa saatamme helposti jäädä rutiinien vangiksi ja huomaamme kaipaavamme väriä elämään. Yhdysvaltainen nainen tunsi samoin, eikä hän ollut tyytyväinen itseensä ja kaipasi radikaalia muutosta. Hän oli antanut hiuksensa kasvaa vuosikymmenien ajan tekemättä niille mitään.

Hän kääntyi Christopher Hopkinsin puoleen, joka tunnetaan myös nimellä Muodonmuutos miehenä (engl. The Makeover Guy). Hopkins on stylisti, joka on näyttänyt taitonsa jo useaan otteeseen.

Leikkautti puolet pituudesta

Stylisti päätti tehdä radikaalin muutoksen naisen ulkonäölle jo heti kättelyssä. Hän leikkasi pois puolet naisen hiusten pituudesta ja lopputulos oli sanoinkuvailematon.

Kuva: Youtube/Makeoverguy

Radikaali muutos

Hopkins ei ollut koskaan aikaisemmin käsitellyt yhtä pitkiä hiuksia uransa aikana. Naisen hiukset olivat pitkät ja paksut, mutta valitettavasti myös elottoman näköiset. Stylisti halusi parantaa naisen itsetuntoa luomalla uuden modernimman hiustyylin.

Kuva: Youtube/Makeoverguy

Mieletön muodonmuutos

Stylisti osoitti ammattitaitonsa jälleen kerran. Naisen muodonmuutos on aivan upea. Hänelle sopii oikein hyvin ruskeat hiukset, jotka ulottuvat olkapäihin asti. Hän näyttää tyylikkäältä ja säteilevältä uudessa tyylissään.

On riemastuttavaa nähdä, kuinka pienellä ehostuksella on mahdollista saada iloa elämään ja enemmän itseluottamusta

Katso video muutoksesta:

Stylisti teki jälleen loistavaa työtä. Miten sinä kuvailisit naisen muodonmuutosta? Jaetaan tätä tarinaa kaikille ystäville!