Nainen murhasi kaksi pientä tytärtään – jakoi kylmäävän viestin vain hetkeä kuoleman jälkeen

Kahden lapsen äiti oli kirjoittanut vain päivää ennen murhia eräälle miehelle, että hän ”käy läpi rankkoja aikoja 3-vuotiaansa kanssa, sillä tämä on sairastunut vaaralliseen influenssaan ja tulee kuolemaan siihen”.

Lopulta tuo pieni 3-vuotias tyttö yhdessä pikkusiskonsa kanssa saivat kokea traagisen lopun, kun heidän äitinsä murhasi heidät.

Nyt murhista syytetyn äidin sanat ovat nousseet esiin mediassa ja ne saavat välittömästi aikaan kylmiä väreitä.

Lasten pitäisi saada kasvaa turvallisessa ympäristössä vakaassa ja rakastavassa kodissa, jotta heillä olisi parhaat mahdollisuudet olosuhteet elämään ja kasvulle.

Kahden pienen tytön kohdalla heidän elämänsä päättyi kuitenkin liian aikaisin – koska heidän äitinsä murhasi sisarukset.

Vanhempi tytöistä oli vain 3-vuotias, kun äiti päätti tappaa hänet ja vieritti syyn lapsen kuolemasta influenssalle, joka oli muka vienyt tytön hengen.

Kuvituskuva / Shutterstock

Kahden lapsen äidin viesti – vain päivää ennen murhaa

Vain päivää ennen murhaa eräs äidin miespuolinen ystävä sai häneltä viestin, joka koski 3-vuotiaan tyttären väitettyä sairautta.

– Minulla on todella vaikeaa nyt 3-vuotiaan tyttäreni kanssa, joka sairastaa hengenvaarallista influenssaa ja lääkärit kertoivat, että hän kuolee, äiti kirjoitti The Sun -lehden mukaan.

Pieni 3-vuotias tyttö kuoli seuraavana päivänä.

Äiti otti tuon jälkeen yhteyttä hätänumeroon ja paikalle saapuneet ensihoitajat totesivat tytön kuolleeksi. Äiti kertoi hoitajille, että oli ollut nukkumassa ja epäili tytön kuolleen yön aikana.

Poliisi löysi kuitenkin myöhemmin verta äidin tyynystä todistaen hänen väitteensä yön tapahtumista vääriksi.

Vain kahta viikkoa myöhemmin äidin kerrotaan tappaneen myös puolen toista vuoden ikäinen toinen lapsensa.

Poliisin tutkittua naisen puhelinta he löysivät Google-hakuja, jotka osoittivat entistä enemmän sen suuntaan, että äiti oli itse tarkoituksella tappanut molemmat lapsensa.

Nainen oli hakenut tietoja esimerkiksi siitä, kuinka kauan kuolleen ihmisen keholla kestää ennen kuin se kylmettyy sekä sitä, kuinka kauan tukehtumisen jälkeen ihmisen pystyy vielä elvyttämään, kertoo The Sun.

Oikeuden asiakirjojen mukaan molemmat lapset menehtyivät tukehtumiseen ilman mitään todellista sairashistoriaa. Äidin uskotaan tukehduttaneen molemmat lapset tyynyllä.

Kuvituskuva / Shutterstock

Äidin hyytävät sanat

Nyt murhista syytetyn äidin viimeiset sanat hänen lastensa kuolemien jälkeen ovat kuitenkin se asia, joka on saanut monet tuntemaan kylmiä väreitä selkäpiissään.

Näin äiti kirjoitti Facebookissa vain hetkeä lastensa kuoleman jälkeen:

– Äidin enkelit vietiin minulta pois liian aikaisin. En tule koskaan unohtamaan teitä.

Nainen tuomittiin myöhemmin oikeudessa molempien lastensa murhista ja hän sai tuomioksi elinkautisen vankeusrangaistuksen.

Aivan käsittämätöntä, että kukaan voisi tehdä jotain tällaista omille lapsilleen. Levätkää rauhassa, pienet enkelit.