Nainen kysyi pojalta, miksi hän vierailee isoäidin luona 5 kertaa päivässä: Sai koskettavan vastauksen, jota ei tule ikinä unohtamaan

Ollessani nuori, minusta oli kaikkein mukavinta päästä tapaamaan mummoani. Hän asui kaupungin toisella laidalla ja molempien vanhempieni ollessa töissä, en kovin usein päässyt käymään siellä.

Kun lopulta sain oman puhelimen ja luvan soitella itse, aloin soitella mummolleni päivittäin. Nyt on kulunut jo kymmeniä vuosia siitä, kun hän lopulta nukkui pois, mutta ei kulu päivääkään, ettenkö ajattelisi yhä häntä ja keskustelujamme.

Darrien Middleton työskentelee ensihoitajana ja hänen ammattinsa on hyvin vaativa sekä raskas. Hän on ihminen, joka haluaa omilla teoillaan auttaa muita.

Jos aikataulut vain antaisivat periksi, hän haluaisi auttaa sairasta isoäitiään Wilmaa joka päivä, mutta vuorotuyön takia se on usein haastavaa.

Onneksi Wilmalla on kuitenkin matkassaan odottamaton ystävä, joka vahtii hänen toimiaan.

Vain kaksi vuotta sitten hän sai erittäin surullisen uutisen.

Posted by Darrien Middleton on Saturday, 10 June 2017

Ikäviä uutisia

Darrienin isoäiti Wilma sai tuolloin diagnoosin keuhkosyövästä. Hän kävi läpi rankan leikkauksen, jossa osa hänen keuhkoistaan poistettiin.

Palautuminen otti oman aikansa ja Wilma oli hyvin heikko leikkausta seuranneina viikkoina. Vain kuusi kuukautta leikkauksen jälkeen perhe sai lisää ikäviä uutisia.

Wilmalta löydettiin myös rintasyöpä.

Darrien oli jo vuosien ajan tarjonnut isoäidilleen mahdollisuutta muuttaa hänen luokseen, jotta hän voisi auttaa tätä paremmin sairauden keskellä. Mutta Darrienin sanojen mukaan Wilma on itsepäinen nainen, joka ei suostu lähtemään kodista, jossa hän asunut jo 38 vuotta.

– Hän rakastaa taloaan, itsenäisyyttään, puutarhaansa sekä naapureitaan. Joka aamu kello kuudelta hän nousee ylös, keittää kahvia ja menee istuskelemaan verannalle, Darrien kertoo.

Isoäidin asuinalue ei monien muiden mielestä ole niin hieno, kuin mitä hän siitä ajattelee, sillä se on rapistunut ja naapurusto on muuttunut vuosien saatossa.

Mutta juuri tässä rähjäisessä naapurustossa toivon säteet ovat kuitenkin onnistuneet loistamaan pimeyden ja vaikeuksien keskeltä. Wilman naapureiden ystävällisyys ja toiminta on nimittäin ollut todellinen siunaus yksinäiselle naiselle.

Näin Darrien kertoi tapauksesta Love What Matters -sivustolle:

Työskentelen täysipäiväisesti ensiavussa yövuoroissa. Aikatauluni on hyvin tiukka, sillä opiskelen samalla päivisin. Meillä ei ole paljon sukua täällä, joten isoäiti joutuu yksin matkaamaan hoitoihinsa ja takaisin joka päivä. On vaikea yrittää auttaa häntä niin paljon tai usein kuin haluaisin.

Tässä kohtaa hänen ihanat naapurinsa kuitenkin astuvat kuvioon. He käyvät vierailemassa hänen luonaan useita kertoja päivässä ja auttaneet häntä kyydeissä hoitoihin. Naapurit ovat kirjaimellisesti se asia, jotka ovat auttaneet häntä pysymään hengissä.

Joka kerta, kun vierailen hänen luonaan, kuulen jonkun sanovan; ”Hei Darien, miten Wilma voi tänään?”. Hän tuntee jokaisen naapurustossa nimeltä ja he kaikki rakastavat häntä yhtä paljon kuin minäkin.”

Posted by Darrien Middleton on Sunday, 21 January 2018

Etenkin yksi naapureista on sellainen, joka saa Wilman päivittäisen arjen vaikuttamaan entistä aurinkoisemmalta. 7-vuotias Caleb nimittäin vierailee Wilman luona niin usein kuin vain pystyy.

Wilmalla on tapana tarjota pojalle ruokaa tämän tullessa käymään ja heistä on tullut hyviä ystäviä. Caleb, hänen isänsä ja kaksi veljeä asuvat oman isoäitinsä kanssa Wilman naapurissa.

Darrienin mukaan 7-vuotias Caleb on ”vanha sielu”, jota kaikki alueella rakastavat. Juuri siksi hän halusikin jakaa tarinan Calebin ja Wilman ystävyydestä koko maailmalle.

Puhuvat tuntikausia

Caleb istuu välillä tuntien ajan verannalla keskustelemassa Wilman kanssa kaikesta maan ja taivaan väliltä.

”Isoäitini on hyvin kiintynyt häneen ja heidän välinen siteensä on aivan uskomaton. Calebilla ei ole paljoa ja hän tulee kehnoista olosuhteista, mutta pojasta huokuu se, että hänet on kasvatettu rakkaudella. Välillä hän vain puhkeaa tanssiin ja kertoo siitä, kuinka paljon rakastaa koulunkäyntiä. Hänellä on kyky saada sinut nauramaan vedet silmissä välittömästi.

Tämä lapsi ansaitsee kaiken maailman rakkauden. Hän eroaa siitä normista mihin olemme tottuneet ja antaa niin paljon iloa kaikkien elämään. Olen todella kiitollinen hänestä, sekä hänen antamastaan rakkaudesta isoäitiäni kohtaan. Tiedän varmaksi, että se on auttanut isoäitiä vaikeimpina aikoina. Caleb ei voisi koskaan ymmärtää, kuinka paljon arvostan hänen tekoaan.

Toivon hänen jonain päivänä ymmärtävän, kuinka suuri merkitys hänellä on ollut isoäitini ja minun elämään.”

Just wanted to shed some light in this dark world we live in……..

Posted by Darrien Middleton on Tuesday, 8 May 2018

Wilman terassilla iällä, sukupuolella tai ihonvärillä ei ole väliä. Ainostaan rakkaus on tärkeää.

Maailma ansaitsee kuulla enemmän tämän kaltaisia iloisia tarinoita. Tämä nuori mies on teoillaan tuonut niin paljon hyvää ja rakkautta muiden elämään, että ansaitsee kaiken kiitoksen.

Jaa tätä, jos sinäkin olet sitä mieltä, että tarvitsisimme enemmän Calebin kaltaisia lapsia!