Nainen kiidätettiin sairaalaan synnyttämään – silloin lääkäri vilkaisee ultrakuvaa ja paljastaa valheen

Moni ihminen unelmoi perheestä ja vanhemmuudesta. Vanhemmuus on iso elämänmuutos. Perheen perustaminen askarruttaa varmasti monia ihmisiä. Sanotaan usein, että ihminen ei ole koskaan täysin valmis vanhemmaksi.

Lapsettomuudesta kärsii Suomessa tuhansia ihmisiä. On paljon pariskuntia, jotka ovat yrittäneet lasta jo vuosia. Lapsettomuus voi olla lasta toivovalla erittäin suuri tuskan aihe.  

Yhdysvaltalainen Paul Servat on aina haaveillut suuresta perheestä. Vanhemmaksi tuleminen on hänen suurin haaveensa. Paul oli onnensa kukkuloilla saatuaan tietää naisystävänsä odottavan lasta. Yhdeksän kuukauden odotus päättyi painajaismaisesti. Miehen elämältä putosi pohja, kun lääkäri paljasti totuuden.

Yllättävä raskausuutinen

Paul oli 35-vuotias tavattuaan Barbara Bienvenuen internetissä. He keskustelivat pitkään sosiaalisessa mediassa. Kaksikon välillä kipinöi jo ensikohtaamisella. Suhteen syventyessä Barbara paljasti olevansa raskaana. Pariskunta oli tapaillut vasta kaksi kuukautta ennen raskausuutista.

Pariskunnan suhde eteni nopeasti. Paul otti raskausuutisen hyvin, vaikka suhde oli vasta alkuvaiheessa. Muutama viikko myöhemmin Barbara kertoi odottavansa kaksosia. Paul tunsi olevansa valmis perustamaan perheen puolisonsa kanssa.

Odotti viitosia

Paulin vanhemmat olivat todella iloisia raskausuutisesta. He odottivat kovasti kaksosten tapaamista. Ei mennyt kauan ennen kuin Barbara kertoi odottavansa viitosia. Paul oli alkuun hieman ihmeissään, sillä viimeisten viikkojen aikana oli tapahtunut suuria muutoksia. Hän aloitti remontoimalla työhuoneesta lastenhuoneen. Hän rakensi lastenhuoneeseen viisi sänkyä.

-Hän antoi minun valita nimet, kertoo surun murtama Paul haastattelussa Daily Mail -sivuston kanssa.

Lääkärin pysäyttävät sanat

Paul oli aina haaveillut suurperheestä. Synnytyksen käynnistyttyä pariskunta hakeutui sairaalaan. Lääkärit ottivat verikokeita ja tekivät perusteellisen tutkimuksen ennen synnytystä. Eräs lääkäri kertoi haluavansa jutella Paulin kanssa huoneen ulkopuolella. Paul sai tietää kumppaninsa valehdelleen hänelle.

Lääkärin tutkimuksessa selvisi, että Barbara ei odottanut viitosia. Kyse ei ole siitä, että hän olisi saanut keskenmenon. Barbara ei nimittäin koskaan ollutkaan raskaana.

Hän oli huijannut kaikkia, ehkä jopa itseään. Barbara sai oman kehonsa vakuuttuneeksi raskaudesta. Hänet ohjattiin psykiatriseen hoitoon.

Paina Jaa-nappia, jotta ystäväsikin voivat lukea tästä!