Nainen kärsi keskenmenosta ja sai anopin syytökset niskaansa – vaati saada tietää ”mitä hän on tehnyt”

Omasta lapsesta haaveilu ja sen jälkeen uutinen keskenmenosta tuo jotain sellaista surua ja tuskaa, jota ei kukaan muu voi edes kuvitella. On täysin ymmärrettävää, että tällaisen tilanteen läpi käynyt ihminen tarvitsee paljon aikaa haavojen parantamiseksi sekä myötätuntoa ja kunnioitusta tilanteen takia.

Juuri siksi tämä tapaus on nyt saanut monet ihmiset pois tolaltaan.

Keskenmenosta raskauden varhaisessa vaiheessa kärsinyt nainen on loukkaantunut sekä vihainen siitä, miten hänen anoppinsa käsitteli tilanteen. Hän kääntyi asiassa muiden ihmisten puoleen saadakseen päästellä höyryjä sekä tukea kirjoittamalla tarinansa Reddit –keskustelupalstalle, josta se levisi nopeasti laajalle.

– Elikkä. Minun (tuleva) anoppini on kiltti ihminen. Hänessä on pieniä vikoja, mutta hän ei ole koskaan käyttäytynyt järjettömällä tavalla. Kun sain kuulla olevani raskaana, olin todella iloinen sillä minä ja poikaystäväni olimme jo pitkään haaveilleet lapsista. Tiesin myös, että lapseni saisi anopistani ihanan isoäidin. Koska raskaus oli kuitenkin vasta aluillaan, emme heti kertoneet asiasta hänelle, nainen kirjoittaa.

Miscarriage
Kuva: Shutterstock

Kaksi viikkoa myöhemmin nainen kuitenkin tunsi sisimmässään, että jokin oli pielessä, kertoo Café Mom -sivusto, joka on myös kirjoittanut tapauksesta.

Lääkärintutkimuksessa hän sai kuulla uutisen, jota yksikään odottava vanhempi ei halua kuulla – hän oli kärsinyt keskenmenon.

Äitiyttä ja vanhemmuutta jo suuresti odottanut nainen otti uutisen todella raskaasti – täysin ymmärrettävästi.

Anoppi kyseenalaisti

Päästyään kotiin, hän ei voinut edes katsoa puolisoaan silmiin ilman, että murtui kyyneliin.

– Vaikka viittelöin hänelle ja juoksin sisään niin nopeasti kun vain pystyin, hän näki heti silmistäni, että itkin, nainen muistelee.

Kuvituskuva / Shutterstock

– Kerrottuani hänelle keskenmenosta päätimme yhdessä, että hän voisi kertoa asiasta myös omille vanhemmilleen. Koska anoppi näki kyyneleet silmissäni, hän kysyi poikaystävältäni, mitä oikein oli tekeillä.

”Joiko hän alkoholia? Polttiko hän tupakkaa?”

Sillä hetkellä naisen anoppi paljasti täysin uuden ja pelottavan puolen itsestään.

– Hän vaati saada tietää, mitä oli tapahtunut. Enkä nyt tarkoita kysymyksiä, mitä minulle oli tapahtunut, vaan hän kysyi MITÄ MINÄ OLIN TEHNYT, nainen kertoo.

– ”Joiko hän alkoholia? Polttiko hän tupakkaa? Söikö hän epäterveellistä ruokaa?” Ei, ei ja ei!

Kuvituskuva / Shutterstock

Lapsensa juuri raskauden alkuvaiheilla menettänyt äiti yritti käsitellä suru-uutista itse ja hänen päänsä sisällä pyöri tuhansia kysymyksiä siitä, miksi näin oli käynyt ja mikä oli mennyt pieleen – saatikka pitäisikö heidän yrittää vielä uudestaan.

Tämän takia anopin syytökset ja epäilykset tuntuivat entistä pahemmilta.

Jakaantunut vastaanotto

Naisen kerrottua tapauksesta Redditissä saadakseen muiden ihmisten mielipiteitä tilanteeseen, hän sai osakseen valtavan määrän tukea. Samalla joukosta kuitenkin löytyi myös niitä, jotka puolustivat anopin näkokantaa sekä toimintaa.

– Hän oli todennäköisesti vain ihmeissään ja halusi yrittää ymmärtää, mitä oli tapahtunut, eräs kirjoittaa.

– Jos hän ei ole koskaan aiemmin käyttäytynyt tylysti, niin ehkä se oli shokin ja surun yhdistelmä lapsenlapsen menettämisestä, joka sai hänet toimimaan irrationaalisesti, ehdotti toinen.

– Anoppisi teko ja käytös oli täysin anteeksiantamatonta. Jokainen tietyn ikäinen ihminen tuntee jonkun, joka on käynyt läpi keskenmenon. Ne olivat aikoinaan paljon nykyistä yleisempiä, kirjoitti kolmas, joka sai osakseen monia komppaavia kommentteja.

Monen mielestä oli käsittämätöntä, että anoppi olisi käyttäytynyt näin tylyllä tavalla silkkaa tietämättömyyttään.

Mitä mieltä sinä olet? Kerro mielipiteesi Facebookin kommenttiosiossa!