Mummi laulaa pienelle lapsenlapselleen, vauvan vastaus saa äidin ryntäämään hakemaan kameraa

Pienet vauvat tarvitsevat paljon rakkautta ja huomiota perheeltään. Ja henkilöt, joilta sitä yleensä lähes varmuudella saa (vanhempien ohella) ovat tietysti isovanhemmat.

Tälle lapselle lauluhetki isoäidin kanssa merkitsi vielä jotain enemmän.

Mummi lauloi lapselle ja hellitteli tätä – mutta pikkuinen vastasikin tavalla, joka yllätti mummin täysin.

Vanhemmaksi tulo on yksi elämän suurimmista lahjoista. Vaikka vauva vaatii vanhemmiltaan paljon päivin sekä öin, on se kaikki sen arvoista. Vanhemmat saavat seurata, kuinka heidän pikku nyyttinsä kasvaa ja kehittyy hienoksi ihmiseksi.

Mutta vanhemmat eivät ole ainoita, jotka saavat nauttia pienen perheenjäsenen mukanaan tuomasta ilosta. Ainakin itselleni isovanhemmat olivat aina hyvin läheisiä, ja muistan heidän olleen mukana elämässäni kaikissa elämänvaiheissa.

Kuva: Youtube/K Rosevear

Laatuaikaa mummin kanssa

Tämän pikku söpöläisen isoäiti oli tullut kylään tapaamaan lapsenlastaan, ja käytti tilanteen hyväkseen viettämällä hieman kahdenkeskeistä laatuaikaa tämän kanssa.

Vauva makasi hänen polvellaan – ja mummi päätti laulaa tälle laulun.

Kuva: Youtube/K Rosevear

Isoäiti alkoi laulaa vanhaa 1940-luvun klassikkoa ”I’m in the Mood”, joka on juuri tarvittavan rauhoittava kappale pienelle vauvalle laulettavaksi.

Tätä pientä tyttöä kappale ei kuitenkaan rauhoittanut, vaan pikemminkin päin vastoi. Hän alkoikin mummin suureksi yllätykseksi laulaa mukana.

Kuva: Youtube/K Rosevear

Lauloivat dueton

Tyttö pötkötti mumminsa polvella ja tapitti tätä suurilla silmillään. Kun mummi oli laulanut muutaman säkeen, vauva alkoi päästää ääniä, jotka todella kuulostivat siltä, kuin hän olisi laulanut mukana.

Onneksi äiti sattui juuri tuolloin kuvaamaan kaksikkoa videolle, joten nyt me kaikki saamme nauttia tästä suloisesta duetosta:

Jaa artikkeli Facebookissa, jos tämä vauvan ja isoäidin duetto sai sinut hyvälle tuulelle tänään.