Morsian esitti yllättävän kysymyksen down-veljelleen: kuvat reaktiosta saavat kyyneliin

Harva tilanne saa niin herkästi tunteet pintaan kuin häät. Ja tämä pitää paikkansa jo niiden suunnitteluvaiheessa. Oman sielunkumppanin löytäminen ja toisilleen loppuelämäksi lupautuminen rakkaimpien ystävien sekä läheisten edessä on upea asia ja siksi tuon hääpäivän haluaisikin sujuvan täydellisesti.

Kaikki katseet ovat koko päivän hääparissa, jonka juhlat ovat kyseessä.

Aivan kuten kaikkien muidenkin morsianten mielissä, niin myös Ashley Sedarin hääpäivä oli yksi hänen elämänsä tärkeimmistä hetkistä.

Ashley avioitui Brian Ricen kanssa satojen ystävien sekä läheisten ympäröimänä aiemmin tänä vuonna juuri ennen kuin koronavirus pandemia puhkesi maailmalla.

Esitti kysymyksen veljelleen, jolla on Downin oireyhtymä

Ashley, joka on jo itsessään todella kaunis nainen, oli valinnut itselleen taianomaisen kauniin valkoisen mekon ja koko komeuden kruunasi hänen upea kampauksensa. Hän todella näytti prinsessalta.

Häät järjestettiin kauniissa kartanossa Yhdysvalloissa, jossa kaikki vieraat ja rakkaat läheiset pääsivät yhdessä juhlimaan ja tanssimaan hääparin kanssa.

Kaikki oli suunniteltu tarkasti alusta loppuun – myös se, kuka saattaisi Ashleyn alttarille H-hetken koittaessa.

Ohhh my…This wedding day was extraordinary for many reasons. But possibly one of my favorite moments was the special…

Posted by Kelsey Gene Photography on Thursday, October 24, 2019

Tavallisesti ensimmäisissä virallisissa hääkuvissa esiintyy yhdessä onnellinen tuore aviopari, mutta Ashleylla oli toinen henkilö mielessään, jonka kanssa hän halusi yhteiskuvaan. Nimittäin hänen veljensä Nick.

Nickillä on downin oireyhtymä ja he ovat aina olleet erityisen läheisiä siskonsa Ashleyn kanssa.

– Minun suhteeni Nickin kanssa on kaunis, mutta täysin normaali. Olen hänen suurin tukijansa ja me rakastamme toisiamme sisarusten tapaan. Hän on yhä minun pikkuveljeni ja me teemme yhdessä samoja asioita, kuin muutkin sisarukset. Me riitelemme ja ärsytämme toisimme. Saamme toisemme välillä raivon partaalle, mutta unohdamme sen pian ja seuraavana päivänä olemme taas normaalisti. Se on tavallista. Ainakin meille, Ashley kertoo Heartwarming -sivustolle.

Valokuvaaja Kelsey Gene oli kuvaamassa häitä ja onnistui tallentamaan tuon suloisen hetken Ashleyn ja hänen veljensä Nickin välillä juuri ennen häitä ja nyt nuo kauniit kuvat leviävät internetissä kulovalkean tavoin.

Alapuolella olevasta videosta voit nähdä lisää kuvia satumaisista häistä:

https://youtu.be/ixc9j_M4hvE