Mies vei isoisänsä veneretkelle – 102-vuotias mies yllättää kaikki hyppäämällä pää edellä mereen

Olet varmasti kuullut sen kuuluisan sanonnan, että ikä on vain numero. Siinä on kuitenkin jotain perää, sillä monet iäkkäät ihmiset ovat yllättäneet nuorekkaalla olemuksellaan.

102-vuotias isoisä halusi tehdä syntymäpäivänsä kunniaksi jotain erilaista. Hän on aina rakastanut uimista, joten hänen perheensä vei hänet ikimuistoiselle veneretkelle.

Iäkäs mies halusi uimaan kesken veneretken, joten hän laittoi uimahousut jalkaan ja hyppäsi mereen. Hänen lapsenlapsensa hyppäsi ensiksi, jonka jälkeen isoisä päätti näyttää taitonsa kaikille. Iäkäs mies hyppäsi nimittäin pää edellä veteen ja vielä hyvällä tekniikalla.

Kuva: Youtube

Isoisä on todella aktiivinen ikäisekseen, eikä hän malta pysyä paikoillaan. Lapsenlapset ovat kertoneet, että hän on hyvin seikkailunhaluinen sekä urheilullinen.

Kukaan ei odottanut isoisän hyppäävän mereen, eikä varsinkaan pää edellä. Isoisä halusi uida meressä, joten hän päätti toteuttaa pitkäaikaisen toiveensa muiden mielipiteistä huolimatta.

Kuva: Youtube

Onneksi videolle tallentui se hetki, kun isoisä hyppäsi mereen. Se on todella hienoa, että ihminen jaksaa vielä tuossa iässä tehdä ja kokea erilaisia asioita.

Hän ainakin osoitti kaikille, että ikä on vain numero. Ihmisten tulisi ottaa mallia tästä miehestä, joka uskaltaa elää täysillä ja seurata unelmiaan.

En usko, että kovinkaan moni pystyisi samaan ollessaan 102-vuotias.

Katso video: 

Lähetetään yhdessä isoisälle onnentoivotukset!

Jaa tämä tarina kaikille ystävillesi!