Mies löysi verisen vaimonsa kotoa kuolleena – poliisi uskoo perheen koirien olevan vastuussa tästä karmaisevasta teosta

Yhdysvaltalainen Mary Matthews löydettiin kotoaan kuolleena viime viikon lopulla. 49-vuotiaan naisen kuolinsyy oli varsin erikoinen. Poliisin raportin mukaan lemmikkikoirat raatelivat omistajansa hengiltä. CNN-sivuston mukaan naisen vartalossa oli useita syviä haavoja ja vakavia puremajälkiä.

Maryn aviomies oli löytänyt vaimonsa kuolleena viime viikon perjantaina. Hän oli soittanut välittömästi viranomaisille. Poliisin raportin mukaan aviomies Mark Matthews oli ollut keskiviikosta perjantaihin vankilassa, jonka takia Mary oli ollut yksin kotona koiriensa kanssa. Viranomaiset löysivät kaksi suurta tanskandoggia aidatulta terassilta.

Ohion osavaltiossa asuva nainen oli kuitenkin onnistunut saamaan koirat terassille ennen kuolemaansa. Poliisin raportin mukaan nainen ei ollut siinä mielentilassa, että hän olisi ymmärtänyt vammojensa vakavuuden. Todisteista päätellen Mary oli ennen kuolemaansa vaihtanut veriset vaatteensa ja yrittänyt siivota verijälkiä lattialta. Raportin mukaan asunnossa oli paljon verijälkiä ja vaatteita, joissa oli veritahroja.

Kuva: Shutterstock

Mary kärsi alkoholismista ja käytti reseptilääkkeitä, tiedottaa CNN-sivusto.

Perheellä oli kaksi tanskandoggia, jotka olivat rescue-koiria. Koirat olivat tulleet perheeseen kaksi vuotta sitten. Mark Matthews kertoi viranomaisille, että perheen toinen tanskadoggi oli aggressiivinen ja ilkeä. Miehellä oli oikeassa kyynärvarressa puremajälkiä, jotka olivat koiran aiheuttamia. Mark kertoi, että hän halusi päästä koirasta eroon. Mary kuitenkin rakasti eläimiä, eikä hän halunnut luopua koirastaan. CNN-sivusto tiedottaa, että koirat lopetettiin kuolintapauksen jälkeen.

Lähteet: Ilta-Sanomat, CNN

Lepää rauhassa, Mary Matthews!