Mies istutti metsän vaimonsa kuoltua – ilmakuva paljasti todellisen syyn 17 vuotta myöhemmin

Useimmat meistä unelmoivat tapaavansa elämänsä rakkauden, hankkivansa lapsia ja elävänsä yhdessä onnellisina koko elämänsä loppuun saakka. Valitettavasti tällainen elämänkaari ei kuitenkaan ole niin yleistä. Rakkaus vaatii myös kärsivällisyyttä ja sen eteen on tehtävä töitä.

Janet ja Winston Howes rakastuivat ensisilmäyksellä, ja päivä päivältä heidän rakkautensa kasvoi vahvemmaksi. Pariskunta avioitui lopulta vuonna 1962. He muuttivat romanttiseen maalaistaloon Englannin maaseudulle.

Säkähdyttävä rakkaustarina

He olivat onnensa kukkuloilla perustaessaan perheen. Janet synnytti esikoisensa vain vähän sen jälkeen, kun pariskunta oli muuttanut unelmiensa taloon. Onnellinen pariskunta sai terveen poikavauvan.

Kuva: Facebook (Janet ja Winston Howes, vuonna 1962)

Pojasta kasvoi kohtelias nuori mies, joka arvosti vanhempiaan enemmän kuin mitään muuta. Perheen elämä oli lähestulkoon täydellistä.

Perheen suuri tragedia

Yli 30 vuoden avioliiton jälkeen Janet menehtyi äkillisesti. Winston menetti vaimonsa, sielunkumppaninsa ja parhaan ystävänsä. Janet oli kuollessaan vain 50-vuotias, eikä perhe ollut vielä valmis hyvästelemään rakkaansa. Winstonilla ja hänen pojallaan oli vaikeuksia käsitellä surua.

Meni useampi kuukausi ennen kuin Winston hyväksyi tosiasian, ettei hänen vaimonsa enää tulisi takaisin. Winston alkoi työskennellä niityllä, joka sijaitsi talon läheisyydessä. Janet oli aina viihtynyt parhaiten kyseisellä niityllä.

Uskomaton rakkaudenosoitus

Winston halusi luoda ikimuistoisen paikan, jossa hän voisi käydä yhdessä poikansa kanssa, kun ikävä tuntui ylitsepääsemättömältä. Miehen koskettava ele pysyi salaisuutena vuosikausien ajan.

Kuva:  Facebook/British Heart Foundation

Winston oli vuosikausien ajan istuttanut puita sydämen muotoon. Puista muodostuneen sydämen keskellä sijaitsi niitty, joka merkitsi paljon hänen edesmenneelle vaimolleen.

Eräänä päivänä kuumailmapallo lensi niityn ylitse ja ikuisti tämän uskomattoman tilanteen. Lentäjänä toiminut Andy Collet oli matkalla kotiin tuona kauniina iltapäivänä, kun hän huomasi taivaalta Winstonin kunnianosoituksen rakkaalle edesmenneelle vaimolleen. Andy ei voinut uskoa silmiään, kun hän tuijotti kuumailmapallon alapuolella näkynyttä metsää.

Andy kertoi brittilehti Daily Mailille tapahtuneesta. Vaikka Andy ei ollutkaan koskaan tavannut Winstonia, hän oletti metsän liittyvän sykähdyttävään rakkaustarinaan. Winston paljasti myöhemmin itse, miksi hän päätti istuttaa tuhansia puita niitylle. Tämä tarina on saanut tuhannet ihmiset liikuttumaan.

Katso video:

https://youtu.be/2EEw1TlxKx4

Winstonin kunnianosoitus edesmenneelle vaimolleen on todellakin uskomaton. Jos tämä ei ole rakkautta, niin mitä se sitten on? Jaetaan yhdessä tätä upeaa rakkaudenosoitusta muillekin nähtäväksi!