Mies hylkäsi vaimon ja lapsensa – 49 vuotta myöhemmin hänet määrättiin maksamaan kaikki elatusmaksut takautuvasti

Avioerot eivät ole ikinä mukava asia niille, joita tilanne koskee. Joskus tapaukset voivat muuttua todella likaiseksi peliksi ja toisinaan myös todelliseksi helvetiksi.

Vaikka Toni Andersonin ex-mies pakeni Kanadaan välttyäkseen maksamasta elatusmaksuja, ei nainen suostunut antamaan avioeron pilata elämäänsä. Tyttären ja itsensä elättäminen yksin kaikkien vuosien ajan oli rankkaa, mutta kaksikon välinen side oli hyvin voimakas.

Ja voimakas onkin yksi adjektiivi, jolla Tonia voi kuvailla, sillä kaikkien noiden vuosienkaan jälkeen hän ei vielä suostunut luovuttamaan. Kun tuomari kehotti naista valittamaan päätöksestä, ettei hän ollut saanut lainkaan elatusapua lapsen isältä, hän voitti oikeustapauksen ja saa nyt takaisin jokaisen pennin ex-mieheltään.

Heti kun Toni Anderssonin ja hänen ex-miehensä Donaldin avioero oli hoidettu, mies pakkasi laukkunsa ja pakeni Yhdysvalloista rajan yli Kanadaan. Näin ollen hänen ei tarvinnut maksaa lainkaan elatusmaksuja 3-vuotiaalle tyttärelleen tai ex-vaimolleen, kertoo ABC News.

Vaikka Toni ei koskaan nähnyt pennin pyörylääkään entiseltä mieheltään panostuksena heidän yhteisen tyttärensä elämään, hän pystyi silti tarjoamaan tälle hyvän elämän. Äiti ja tytär kävivät yhdessä matkustelemassa ja hän pystyi myös lähettämään tytön opiskelemaan Pariisiin tämän toiveiden mukaisesti.

Helppoa elämä ei kuitenkaan ollut, vaan Toni joutui paiskimaan töitä niska limassa tyttärensä kasvatuksen parissa arjen pyörittämiseksi yksinhuoltajana.

Haki elatusapua – 49 vuotta myöhemmin

Kun Tonin tytär kasvoi aikuiseksi ja muutti pois kotoa, äiti alkoi vuokrata hänen huonettaan saadakseen hieman lisätuloja. Vuokratulot olivat tarpeen, sillä Toni lähestyi itse eläkeikää, eikä säästöjä ollut juurikaan kertonut.

Hänen taloudellinen tilanteensa valvotti naista öisin ja juuri silloin eräänä yönä hän saikin yllättävän ajatuksen.

– Viime vuonna keskellä yötä minä tajusin sen. ’Hei haloo, elatusmaksujen hakemiseen ei ole olemassa mitään aikarajoitetta lapsen kohdalla’, Toni kertoo.

Aviomies tuomittiin maksamaan koko ajalta

Toni keskusteli asiasta asianajajan kanssa ja kävi ilmi, että hän oli oikeassa. Osavaltion lakien puitteissa yhteisen lapsen kohdalla avioeron jälkeen ei ole koskaan liian myöhäistä hakea elatusmaksuja, jos sinulla on täysi huoltajuus lapsesta.

Avioerosta oli kulunut liki 50 vuotta, mutta laki oli Tonin puolella. Koska hän oli kasvattanut pariskunnan tyttären täysin yksin, hänen ex-miehensä oli lain edessä pakotettu maksamaan joka ikinen penni elatusmaksuja, jonka hän oli noilta vuosilta velkaa.

Toisin sanoen, juuri ennen kuin Toni jäi eläkkeelle, hänen huolia aiheuttaneet taloudelliset huolensa olivat poissa naisen huolehdittua koko ikänsä pariskunnan yhteisestä lapsesta.

Mies tuomittiin lopulta maksamaan 150 000 dollaria elatusmaksuja niiden reilun 30 000 dollarin sijaan, joilla hän olisi selvinnyt, mikäli olisi maksanut kaiken ajallaan lain puitteissa.