Me Naiset: Heidi ja Toni Nieminen avoimina tyttärensä sairaudesta: ”Haasteita varmasti tulee…”

Heidi ja Toni Nieminen huolestuivat, kun he saivat tietää vauvansa olevan lyhytkasvuinen. Ensimmäinen elinvuosi on kuitenkin osoittanut vanhemmille, että tytär pärjää hyvin. Vanhemmat kertovat tyttärensä tilanteesta Me Naiset -lehdessä

Ex-mäkihyppääjä Toni Niemisen ja Heidi Niemisen Elsa-tytär sairastaa harvinaista akondroplasiaa. Kyse on luustosairaudesta, jonka näkyvin merkki on monesti lyhytkasvuisuus etenkin olkavarsien tai reisien kohdalla.

Kyse on maailman yleisimmästä lyhytkasvuisuutta aiheuttavasta sairaudesta, jonka esiintyvyys on noin 1:25 000.

– En ole hetkeäkään ajatellut, että Elsan elämä olisi jotenkin pilalla hänen sairautensa takia. Hän on nauravainen, elinvoimainen, kykenevä ja temperamenttinen lapsi. Haasteita varmasti tulee, mutta jos hän on sinut itsensä kanssa, hänellä on kaikki avaimet ja voima niiden kohtaamiseen, Toni Nieminen toteaa lehdelle.

Kuva: All Over Press / Timo Korhonen

”Koin jääväni epäilykseni kanssa yksin”

Heidi-äidille Elsan ensimmäinen vuosi oli rankkaa aikaa, sillä tytön kasvu ei edennyt muiden lasten tapaan. Varmuutta asialle tai sen syylle ei kuitenkaan saatu ennen kuin lopulta viiden kuukauden ikäisenä.

– Se turhautti ja tuntui, ettei minua otettu vakavasti. Koin jääväni epäilysteni kanssa yksin, huoli vain kasvoi ja aloin mielessäni tehdä surutyötä lapseni kohtalosta, Heidi toteaa Me Naisille.

Vanhemmat ovat ylpeitä upeasta tyttärestään ja uskovat, että hän voi tehdä elämässään ihan mitä vain haluaa. Eniten pelkoa aiheuttavat muiden ihmisten reaktiot.

– Korkeushyppääjää Elsasta ei tule, mutta muuten hän varmaan pystyy tekemään työkseen ihan mitä haluaa. Enemmän mietityttää se, miten ihmisten tietämättömyys aikanaan Elsaan vaikuttaa. Hän saa tuijotuksia osakseen viimeistään, kun lähtee kouluun, äiti pohtii.

Neljä vuotta naimisissa olleella ex-pariskunnalla on yhdessä kaksi lasta, nyt mainittu Elsa sekä tämän 3-vuotias isoveli Topias.