Masentunut 62-vuotias oli luovuttaa kaiken – ennennäkemätön muodonmuutos palautti uskon elämään

Elämän vaikeina hetkinä voi olla vaikea pysyä positiivisena. Pienetkin asiat voivat tuntua ylitsepääsemättömiltä. Vaikeina aikoina on erityisen tärkeää pitää itsestään huolta.

Jokainen ihminen kaipaa elämässään välillä muutosta voidakseen päästä eteenpäin ja kehittyä ihmisenä. Uusi alku tai pienikin muutos voi tarjota latauksen energiaa, joka auttaa sinua jatkamaan eteenpäin.

62-vuotias Beverlie on viime vuosien aikana kokenut paljon ikäviä asioita elämässään. Beverlie menetti poikansa, jonka jälkeen hän tunsi menettäneensä elämänsä tarkoituksen. Hän oli masentunut, eikä hän enää pitänyt itsestään huolta.

Kuva: Youtube / Kuvankaappaus

Suru näkyi hänen kasvoiltaan, eikä se ole mikään ihme kaiken kokemansa jälkeen. Beverlie ei pitänyt ulkonäöstään huolta, jonka takia hän näytti paljon ikäistään vanhemmalta.

Tämä on useimmiten tuttu tarina Christopher Hopkinsin, eli The Makeover Guyn asiakkaiden keskuudessa. Christopherilla on useamman vuoden kokemus muodonmuutoksista. Beverlie oli valmis aloittamaan puhtaalta pöydältä, joten hän otti yhteyttä Christopheriin.

-Olen valmis löytämään iloa elämääni, kertoo Beverlie videolla.

Christopher aloitti projektin leikkaamalla naisen kuluneet pitkän hiukset lyhyiksi. Beverlie sai täysin erilaisen hiustyylin, joka sopii hänelle erittäin hyvin. Harmahtaneet hiukset värjättiin punertavan sävyiseksi.

Kuva: Youtube / Kuvankaappaus

Beverlie oli hyvin liikuttunut nähdessään itsensä muodonmuutoksen jälkeen. Muutoksella oli suuri vaikutus naisen itsetuntoon.

-Olen elänyt koomassa viimeiset kaksi ja puoli vuotta. En nähnyt enää syytä elää ja tunsin itseni vanhaksi sekä lihavaksi. Katsoessani peiliin tänään näen muuttuneen naisen, kertoo Beverlie.

Katso video:

Naisen ilmeen perusteella voisi sanoa, että hän on enemmän kuin tyytyväinen muodonmuutokseensa. Beverlie on kokenut kovia viime aikoina, mutta itsestään huolehtiminen on äärimmäisen tärkeää.

Mitä mieltä sinä olet naisen uudesta hiustyylistä?

Jaetaan tätä upeaa tarinaa kaikille ihmisille!