Maailman pienin vauva oli syntyessään hedelmän kokoinen ja painoi 268 grammaa – nyt hän on päässyt kotiin

Keisarinleikkauksella raskausviikolla 25. syntynyt poika on kaikkien lähteiden mukaan maailman pienin elossa syntynyt lapsi.

Poika syntyi Japanissa painaen vain 268 grammaa ja ollen niin pieni, että mahtui miltei kokonaan lääkärin kädelle.

Lapsen äiti: ”Olen niin kiitollinen”

Poika kiidätettiin synnytyksen jälkeen Tokioon sairaalaan, jossa edessä oli kuukausien mittainen intensiivinen hoitojakso, jotta hän voisi selvitä hengissä.

Tänä päivänä on lähes mahdotonta uskoa, että kyse on enää samasta pienestä lapsesta.

– Olen niin kiitollinen siitä, että hän on kasvanut kokoa. Rehellisesti sanottuna en ollut varma tulisiko hän selviämään, pojan äiti kertoi The Independentille.

Poika pääsi kotiin sairaalasta viime viikolla reilut kaksi kuukautta syntymänsä jälkeen.

Poistuessaan sairaalasta pojan paino oli kasvanut alun 260 grammasta jo 3,2 kiloon.

https://youtu.be/gx11aOQfK1E

Exit mobile version