Maailman ensimmäinen seitsikko syntyi 25 vuotta sitten – tältä sisarukset näyttävät nykyään

Heistä tuli kuuluisia maailman ensimmäisenä seitsikkona vuonna 1997.

Muutama vuosi sitten perhe teki paluun julkisuuteen televisiossa ja vielä vuosien jälkeen heidän tarinansa kiehtoo monia.

Kun Kenny ja Bobbi McCaughney saivat kuulla odottavansa lasta vihdoin hedelmöityshoitojen avustuksella heidän ilonsa oli käsin kosketeltavissa. Siinä vaiheessa he eivät kuitenkaan vielä tienneet, että kyse oli jostain vielä paljon suuremmasta.

Paljon, paljon suuremmasta.

Heidän perheensä nimittäin pääsi raskauden myötä ennätystenkirjoihin.

Bobbin sisällä ei kasvanut raskauden aikana vain yhtä, kahta tai kolmea lasta – vaan seitsikko! Kun alkujärkytys ja hämmennys tilanteen ympärillä oli ohi, piti vanhempien tehdä vaikea päätös.

Lääkärit halusivat tietää, päättäisivätkö vanhemmat pitää kaikki seitsemän lasta, sillä raskauteen ja synnytykseen liittyi valtavat riskit niin monen lapsen kohdalla.

Maailman ensimmäinen seitsikko

Vanhemmat halusivat antaa kaikille lapsilleen mahdollisuuden elämään, joten he päättivät pitää koko seitsikon. Kuin ihmeen kaupalla kaikki lapset selvisivät ilman komplikaatioita läpi raskauden sekä synnytyksen.

Sen myötä heistä tuli koko maailman kirjatun historian ensimmäinen seitsikko, joka selvisi elossa myös synnytykseen asti.

Kuva: OWN/Youtube

Kenny-isä, Bobbie-äiti yhdessä heidän seitsemän lapsensa kanssa nousivat hetkessä otsikoihin ympäri maailman. Lukemattomat lehdet sekä uutiskanavat halusivat tehdä heistä juttuja ja seurasivat perheen elämää vielä synnytystä seuraavien vuosien aikana.

NBC News seurasi ainutlaatuisen perheen elämää vuosien ajan ja teki raportin heistä vielä juuri ennen kuin lapset täyttivät 18 vuotta.

On mieletöntä nähdä, miten aika on kulunut, kun katsoo noita nyt aikuisiksi varttuneita lapsia.

Kuva: OWN/Youtube

On helppoa uskoa, että nuo 18 vuotta ovat taatusti pitäneet sisällään melkoisen määrän kiirettä McCaughneyn perheessä. Moni yhden tai kahdenkin lapsen vanhempi nimittäin tietää, miten hektistä lapsiperheen arki voi voilla.

Mieti nyt, että noita saman ikäisiä lapsia olisi seitsemän.

Seitsikon välinen side on omalla tavallaan täysin ainutlaatuinen ja heidän matkaansa on ollut kiehtovaa seurata.

Today -lehti teki perheestä artikkelin vuonna 2018, kun lapset täyttivät 21 vuotta ja tulivat virallisesti Yhdysvalloissa ikään, jolloin saivat ostaa alkoholia ja juhlistaa syntymäpäiviään kuohuvalla.

Tuolloin seitsikosta Kenny, Kelsey, Nathalie, Joel, Alexis sekä Nathan viimeistelivät vielä opintojaan korkeakoulussa, kun taas Brandon oli Yhdysvaltain armeijan palveluksessa.

Brandon oli sisaruksista myös ensimmäinen joka meni naimisiin, kun hän asteli alttarille ja sanoi ”tahdon” vaimolleen Alanalle kesällä 2018.

Tänä päivänä sisarukset ovat jo 24-vuotiaita ja on hurjaa ajatella sekä katsoa, miten aika on kulunut.