Leila vilkaisi valvontakamerakuvaa lastensa huoneesta – tuntematon nainen tuijotti lapsia sohvalla

Nykyteknologia mahdollistaa monia asioita ja voi auttaa varsinkin turvallisuuden kanssa esimerkiksi valvontakameroiden avulla. On kuitenkin tärkeää muistaa, ettei omaa turvallisuutta kannata jättää pelkästään teknologian varaan.

Tämän tietää myös Leila-äiti, joka jakoi pelottavan kokemuksensa valvontakameran kanssa, joka liittyi hänen lapsiinsa.

– Kuulkaas. Tämä on pelottavin asia, jonka olen ikinä kokenut. Olin valmistautumassa lähtemään ulos aviomiehieni kanssa. Eli laitoin siis hiuksiani, meikkiäni ja etsin sopivia vaatteita. Se on melko haastavaa, kun kotonasi on kaksi taaperoa ja yksi vauva. Koska he ovat nyt rakastuneet Leijonakuninkaaseen, päätin laittaa elokuvan pyörimään, jotta he istuisivat hiljaa paikoillaan minun valmistautuessani, Leila kirjoittaa.

Hän jatkaa tekstiä kertoen, että päätti vilkuilla omassa huoneessa välillä kuitenkin olohuoneen valvontakameran kuvaa tabletiltaan, sillä lasten turvallisuus on jokaiselle vanhemmalle tärkeä asia.

Valvontakamera näytti, kuinka kaikki kolme lasta istuivat tyytyväisinä sohvalla, joten Leila saattoi jatkaa meikkaustaan.

”Näin aikuisen istuvan sohvalla katsomassa lapsiani”

Joka kerta, kun Leila vilkaisi näytölle, kaikki näytti olevan kunnossa. Mutta viimeisen kerran vilkaistessaan hän koki elämänsä järkytyksen.

– Katsoin alas ja näin jonkun (aikuisen) istuvan sohvallani ja katsovan pienokaisiani, jotka vain tuijottivat elokuvaa aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sydämeni hyppäsi kurkkuun. Syöksyin alakertaan ja kun käännyin kulman ympäri olohuoneeseen, siellä ei ollut ketään lasteni lisäksi.

Leila ei voinut käsittää asiaa ja samalla hän tunsi olonsa täysin järkyttyneeksi sekä pelokkaaksi. Mikä ihmeen tuntematon nainen oli tunkeutunut hänen kotiinsa, sillä kamera ei voinut valehdella. Leila oli nähnyt naisen sohvalla, mutta nyt hän oli piiloutunut johonkin.

Peloissaan ollut äiti päätti soittaa omalle äidilleen kertoakseen järkyttävästä tilanteesta, kun hän sattui vilkaisemaan samaan aikaan uudestaan tablettia, jolta oli valvontakameran videota katsonut.

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10156847179166235&set=a.10150094478096235&type=3

Hän avasi näytön ja huomasi siinä olevan käynnissä tallennetun videon, eikä livekuvan, joka valvontakameroista piti tulla. Leila oli vahingossa siis itse painanut galleriasta aiemmin päivällä kuvatun videon auki ja nähnyt sohvalla istumassa itsensä yhdessä lasten kanssa.

Kukaan ei ollut murtautunut taloon, eikä heidän kotinsa ollut kummiteltu.

Pelottava kokemus muuttui siis lopulta huvittavaksi hetkeksi, jolle sekä Leila että hänen oma äitinsä pystyivät heti nauramaan, sillä tilanne oli jo selvinnyt, kun puhelu lopulta isoäidille meni läpi.

Hyi olkoon miten pelottava ajatus edes, että joku tuntematon ihminen ilmaantuisi olohuoneeseen tuijottamaan lapsiasi.

Onneksi tämä tapaus kuitenkin päättyi parhain päin, eikä hätä ollut todellista.