Lastenvahti halusi ”näyttää painiotteita” – 1-vuotias poika menehtyi traagisesti

El Pasossa Yhdysvalloissa asuva 24-vuotias mies on pidätetty kuolemantuottamuksesta epäiltynä sen jälkeen, kun hänen vahtimansa 1-vuotias lapsi kuoli. Traaginen tapaus on nyt ravistellut koko maata.

KFOX14 -kanavan mukaan 24-vuotias mies oli lapsenvahtina 1-vuotiaalle Ahren Joshua Dehartille sekä kahdelle muulle lapselle heidän vanhempiensa ollessa töissä.

1-vuotiaan pojan äiti kuuli lapsenvahdista viimeisen kerran iltana, jonka jälkeen hänen poikansa julistettiin kuolleeksi.

Baby, babysitter
Kuva: Shutterstock

Lapsenvahdin soitto äidille

Lastenvahti soitti varhain huhtikuun 12. päivän aamuna videopuhelun lapsen äidille ja tuolloin äiti näki omin silmin poikansa taustalla ”hyvässä kunnossa, hereillä, mutta itkevänä”, kertoo KFOX14 -kanava.

Tuon aamuisen puhelun jälkeen tapahtui kuitenkin jotain. Noin neljä ja puoli tuntia sen ensimmäisen videopuhelun jälkeen 24-vuotias lastenvahti soitti yhdelle vahtimiensa lapsista vanhemmille ja sanoi, että ”Joshua oksensi jotain punaista”.

Kun äiti kiirehti takaisin kotiin, hän löysi lapsensa tajuttomana ja elottomana makaamasta. He kiidättivät pojan suoraan sairaalaan.

Sairaalassa lääkärit huomasivat nopeasti, että yksivuotias poika oli saanut useita iskuja päähänsä. Röntgenkuvat paljastivat aivovamman sekä murtuman kallossa.

Pojan keuhkot olivat puhjenneet ja hänen sisäelimensä sekä vatsansa lihakset olivat vaurioituneita.

Näytti painiliikkeitä pojalle

Ensimmäisissä kuulusteluissa poliisin kanssa 24-vuotias lastenvahti väitti, ettei hän tiennyt, mistä pojan vammat olivat voineet tulla. Hänen mukaansa he vain istuivat olohuoneessa katsomassa tv:tä koko illan, eikä huomannut mitään ihmeellistä tapahtuneen.

Myöhemmin hän muutti kuitenkin kertomustaan ja kertoi, että vammojen on täytynyt syntyä, kun hän ”esitteli painiliikkeitä” lapselle. Hän väitti pudottaneensa pojan sylistään kerran niin, että hän putosi sohvan vierelle lattialle.

Kun poliisit kysyivät lastenvahdilta tarkemmin vammojen syntymisestä, hänen kerrotaan paljastaneen, että hän menetti malttinsa pojan riehuttua tyynyn kanssa.

24-vuotias kertoi myöhemmin poliisille kuulusteluissa, että hänellä on vihanhallintaongelmia ja hän aliarvioi omat voimansa, kun hermostui pojalle.

”En satuttanut päätä”

Poliisiraportin mukaan lastenvahti puolusti tekojaan äidille puhelimessa sanoen ”ettei hän vahingoittanut lapsen päätä. Hän vain aiheutti tämän sisäiset vammat”. Hän myönsi tekonsa myöhemmin myös poliisille.

Yksivuotiaan pojan vammat osoittautuivat sairaalassa niin vakaviksi, että hän menehtyi lopulta niiden takia, kertoo Daily Mail -lehti.

24-vuotiasta epäillään tapauksen johdosta murhasta. Rikosepäily muuttui vakavammaksi uusien tietojen valossa ja epäilty on edelleen pidätettynä.

Myös kahdelta muulta hänen vahdittavanaan olleelta lapselta löytyi myöhemmissä tutkimuksissa vammoja, jotka hänen uskotaan aiheuttaneen.