Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Lastenhoitaja ei tiedä että häntä salakuvataan – järkyttävä teko saa koko internetin raivon valtaan

Kaikki pienten lasten töissäkäyvät vanhemmat joutuvat jossain vaiheessa miettimään sopivaa tapaa hoitaa lasten päivähoito.

Suomessa suurin osa lapsista on julkisessa päivähoidossa, mutta esimerkiksi USA:ssa on tavallista palkata lastenhoitaja kotiin.

Lasten jättäminen vieraan ihmisen hoiviin voi ymmärrettävästi tuntua vanhemmista pahalta, ainakin aluksi.

Desiree LaBlanc luotti ystävänsä suositteluun, ja palkkasi 28-vuotiaan naisen hoitamaan lastaan.

Se osoittautui kuitenkin kamalaksi virheeksi.

hus
Youtube

Desiree Des Moinesista USA:n Iowasta oli tyytyväinen löydettyään hyvältä vaikuttaneen lastenhoitajan pienelle tyttärelleen.

Hän löysi tämän ystävänsä suosittelun perusteella, eikä osannut aavistaa minkään olevan pielessä.

28-vuotias Christina Williamson oli päivähoitoyrittäjä, joka hoiti lapsia omassa kodissaan. Koti oli siisti ja täynnä leluja, ja Christina vaikutti kaikin puolin pätevältä.

Hän lähetti päivisin Desireelle kuvia, joissa leikki tyttären kanssa, ja kertoi tämän kuulumisia.

 

Desiree LaBlanc
Youtube

Siksi äiti ei olisi ikinä osannut aavistaa, mitä myöhemmin tapahtuisi.

Eräänä päivänä Desireen esimies tuli soitti, ja käski naista menemään hakemaan tyttärensä lastenhoitajan luota.

Kävi ilmi, että Christinan aviomies, josta hän oli parhaillaan eroamassa, oli ottanut yhteyttä, ja kertonut jotain järkyttävää.

 

Christina Williamson
Youtube

Tämä oli kuullut vanhemmilta hoidossa olevilta lapsilta huolestuttavia asioita, ja päättänyt asentaa salaa kameroita taloon. Kun hän katsoi videot, ryntäsi hän välittömästi poliisille.

Videot puhuvat puolestaan, mutta haluan varoittaa, että niiden sisältämä materiaali voi järkyttää herkempiä. On vaikea ymmärtää, miten joku voi kohdella pieniä avuttomia lapsia näin.

Christina Williamson
Youtube

Onneksi lastenhoitaja tuomittiin 5 vuoden vankeuteen. Kaikki hänellä hoidossa olleet lapset voivat nyt hyvin, ja selvisivät ilman fyysisiä vammoja, kirjoittaa uutissivusto KCCI Des Moines 8.

Mutta ehkä tämä toimii varoittavana esimerkkinä siitä, että kaikki ihmiset eivät aina ole sitä, miltä päällepäin näyttävät.

Varoitus! Videon kuvamateriaali voi järkyttää.

Jaa artikkeli, jos olet helpottunut, että Christina jäi kiinni ja sai rangaistuksen.

 

Yksikään lapsi ei ansaitse tulla kaltoin kohdelluksi tai pahoinpidellyksi!

 

Lue lisää aiheesta...