Lääkärit pitivät raskaana olleen naisen päänsärkyä normaalina – hirvittävä totuus selvisi vasta 7. kuulla

24-vuotias nainen oli onnensa kukkuloilla saatuaan tietää olevansa raskaana. Shannon Capps oli viidennellä kuulla raskaana, kun hän alkoi kärsiä kovasta päänsärystä. Brittinainen sai usein pitkiä päänsärkykohtauksia. Päänsärky oli niin kova, että hän oksenteli joka aamu.

Päänsärky ja pahoinvointi on kuitenkin melko tavallisia alku- sekä keskiraskauden oireita, jonka takia lääkäri ei ihmetellyt oireita sen enempää. Shannon hakeutui uudestaan lääkäriin omituisten oireiden kanssa, mutta lääkäri epäili niiden johtuvan raskaushormoneista.

Aivokasvain

Muutaman kuukauden kuluttua perhe sai musertavia uutisia, sillä kyseessä oli jotain paljon vakavampaa. Shannon kärsi kovasta päänsärystä ja pahoinvoinnista vielä kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa. Lääkärit suostuivat lopulta tekemään magneettikuvauksen, jossa oireiden syy selvisi saman tien. Viimeisillään raskaana olevalla naisella oli tennispallon kokoinen kasvain aivoissaan.

Kuva: Shutterstock (Huom. kyse on kuvituskuvasta)

Shannon kertoo The Sun-sivuston mukaan, että kasvain olisi voinut räjähtää synnytyksen seurauksena. Tennispallon kokoinen kasvain olisi synnytyksessä voinut tappaa sekä äidin että vauvan.

Hätäsektio

Shannonin mielestä oli tärkeintä varmistaa, että vauvalla oli kaikki hyvin ja hän syntyisi turvallisesti. Lääkärit joutuivat tekemään hätäsektion pelastaakseen sekä äidin että vauvan hengen. Pariskunnan esikoinen syntyi 34. raskausviikolla ja lapsen nimeksi annettiin Edison. Viisi päivää hätäsektion jälkeen äidille tehtiin riskialtis toimenpide, jossa kirurgit poistivat kasvaimen hänen aivoistaan.

"It could've ruptured or burst at any moment."

Posted by The Sun on Saturday, November 30, 2019

Hyvälaatuinen kasvain

Lääkärit kertoivat perheelle hyviä uutisia, sillä kyseessä ei ollut syöpäkasvain. Vaikuttaa siltä, että kasvain oli aina ollut hänen aivoissaan, mutta raskaushormonit olivat saaneet sen kasvamaan ja oireilemaan. Kasvain oli hyvälaatuinen, mutta se vaati kuitenkin useita toimenpiteitä. Shannon joutui vielä kolmeen toimenpiteeseen, jossa hänen kehonsa tyhjennettiin ylimääräisistä nesteistä.

Tuore äiti olisi halunnut viettää aikaa vastasyntyneen vauvansa kanssa, mutta sen sijaan hän joutui olemaan sairaalassa kuusi viikkoa synnytyksen jälkeen.

Poika voi hyvin

Edison on tällä hetkellä reipas 3-vuotias poika. Esikoinen jää kuitenkin pariskunnan ainoaksi lapseksi, koska toinen raskaus olisi Shannonille aivan liian vaarallista. Kasvain saatiin pienennettyä, mutta se on kuitenkin vielä paikallaan naisen aivoissa. Raskaushormonit voisivat jälleen saada kasvaimen kasvamaan ja oireilemaan, mikä asettaisi sekä äidin että lapsen suureen hengenvaaraan.

Shannon haluaa omalla tarinallaan kehottaa raskaana olevia naisia hakeutumaan lääkäriin omituisten oireiden kanssa. Päänsärky ei välttämättä ole merkki mistään vakavammasta. Kannattaa kuitenkin aina hakeutua lääkäriin, mikäli oireet kestävät pidempään.

Onneksi tämä tarina sai onnellisen päätöksen. Edison ja Shannon voivat oikein hyvin. Perhe selvisi yhdessä kaikesta kokemastaan.

Lähteet: The SunDaily Mail, MTV

Jaetaan yhdessä tätä tarinaa kaikille ystäville!