Lääkärit kehottivat ylipainoista äitiä tekemään abortin – synnytys jätti lopulta kaikki sanattomiksi

Vanhemmaksi tuleminen saa ihmisen katsomaan elämää täysin uudenlaisesta näkökulmasta.

Pieni ihminen on täysin riippuvainen sinusta ja tehtäväsi vanhempana on varmistaa, että hän saa parhaan mahdollisen elämän.

Noiden yhdeksän kuukauden aikana, jonka äiti lasta sisällään kantaa, voi kuitenkin tapahtua mitä tahansa.

Ange Wakelinginillä oli jo entuudestaan yksi lapsi, kun hän sai tietää olevansa jälleen raskaana.

Sairaalassa lääkärit antoivat hänelle kuitenkin karmivan uutisen, jollaista kukaan raskaana oleva nainen ei halua kuulla, kertoo brittilehti The Sun.

Jokaisella ihmisellä on jokin sisäinen vaisto, joka kyllä kertoo meille erilaisin tuntemuksin, milloin jokin on hyvin tai huonosti.

Monissa tapauksissa olisi tärkeää osata luottaa siihen ensimmäiseen omaan vaistoon asioiden suhteen.

Perheenäiti Ange Wakelingin kohdalla kävi ilmi, että hänen vaistonsa pelastivat lopulta useamman kuin yhden ihmishengen.

Tilanne sai alkunsa, kun Englannissa asuva yhden lapsen äiti sai tietää, että hän oli uudestaan raskaana.

Hänen pieni Dottie tyttärensä saisi pian sisaruksen ja perhe kasvaisi yhdellä uudella lapsella – tai niin he ainakin luulivat.

Ultrakuva kuitenkin paljasti, että raskaana olevan äidin kohdussa ei kasvanut vain yhtä lasta – vaan kolme!

Uutinen olisi yllätys varmasti kenelle tahansa, eikä Ange ollut poikkeus. Hänen päässään alkoi kiertää toinen toistaan erilaisempia ajatuksia iloisen uutisen myötä.

Mutta perheen ilo ei kuitenkaan kestänyt kovin pitkään.

Kehotettiin tekemään abortti

Britilehti The Sunille Ange kertoo, että lääkärit olivat huolestuneita nähtyään, että nainen odotti kolmosia.

Koska Ange oli suuri kokoinen ja painoi liki 140 kiloa, lääkärit halusivat antaa hänelle varoituksen.

Hänellä oli valtavasti kohonnut riski diabeteksen sekä sydän- ja verisuonitautien osalta.

Tämän lisäksi ylipaino tarkoitti myös sitä, että lapsilla olisi suurempi riski syntyä keskosina – jolloin he eivät välttämättä selviäisi hengissä.

Siitä johtuen lääkärit tekivät radikaalin ehdotuksen.

Angen ylipainosta johtuen he kehottivat tätä abortoimaan yhden tai kaksi lapsista, jotta edes yhdellä olisi mahdollisuus selvitä.

Ilmoitus ja pyyntö tulivat shokkina Angelle sekä hänen aviomiehelleen.

He eivät olleet valmiita luopumaan ainoastakaan lapsestaan.

Ei suostunut luopumaan kolmosista

Ange oli yhdessä miehensä kanssa päättänyt jo heti, että kaikki lapsista saisivat syntyä tähän maailmaan, eivätkä he olleet valmiita pyörtämään päätöstään.

– Kun he kysyivät haluaisinko abortoida yhden tai kaksi kolmosista, olin shokissa, enkä voinut uskoa korviani, Angie kertoo.

– Sanoimme Chrisin kanssa heti ei, mutta lääkäri vain kysyi uudestaan ja minun oli pakko toistaa vastaukseni ja sanoa, etten ole valmis luopumaan yhdestäkään lapsestani.

Totuus oli kuitenkin se, ettei kyse ollut myöskään ensimmäisestä kerrasta, kun Ange oli saanut kuulla olevansa liian lihava raskauteen.

Jo odottaessaan ensimmäistä tytärtään Dottieta hän oli saanut varoituksen samasta asiasta ja lääkärit olivat kehottamaan häntä keskeyttämään raskauden ylipainon takia.

Aivan kuten Dottien syntymän kohdalla niin myös nyt vaikutti kutienkin siltä, että äiti tiesi itse jotain, mitä lääkärit eivät.

Hänen kaikki lapsensa olivat nimittäin vähintäänkin yhtä määrätietoisia kuin äitinsä elämän suhteen.

Raskauden edettyä pidemmälle Ange sai kuulla, että hänen kolmosillaan olikin paljon paremmat mahdollisuudet selviytyä, kuin alkuun oli oletettu.

– Toivon vain, että se tieto olisi saatu jo ennen kuin lääkärit ehdottivat minulle raskauden keskeyttämistä.

Terveet kolmoset syntyivät

Elokuussa 2022 Ange ja hänen aviomiehensä Chris toivottivat tervetulleiksi paljon odotetut kolmosensa sektiolla syntyneinä.

Paikalla oli hälytyksessä useita kirurgeja siltä varalta, että jotain voisi mennä pieleen tai lapsilla olisi jokin hätänä.

Heille ei kuitenkaan ollut tarvetta, sillä Olive, Ada ja Tucker syntyivät kaikki täysin terveinä ilman komplikaatioita.

– Kun katson perhettäni nyt, tunnen olevani siunattu. Haluan näyttää kaikille, että on ihan ok olla isokokoisempi äiti ja voit silti olla hyvä vanhempi, hän sanoo.

– Kyllä, raskauteeni liittyi riskejä, mutta meille olisi pitänyt antaa enemmän tukea eikä tarjota ensimmäisenä aborttia.

– Jokaisella naisella on oikeus äiteyteen, koostaan riippumatta, hän linjaa.

https://www.instagram.com/reel/Cio4R4xKyzC/