Lääkärit diagnosoivat teinillä ummetusta – 24 tuntia myöhemmin hän kuoli

Vanhempien mukaan lääkärit tutkivat pojan vatsaa tarkasti sairaalassa, sillä epäilivät kipujen voineen mahdollisesti johtua umpilisäkkeestä.

– Veimme hänet ensiapuun ja luotimme täysin lääkäreiden pystyvän kertomaan meille, mikä hänellä oli. Hän ei kyennyt edes kävelemään, sillä kivut olivat niin pahat. Hänen vatsansa kuvattiin, mutta siinä ei ilmeisesti näkynyt mitään.

– Lääkäri kertoi olevansa täysin ymmällään ja uskoi Jackin kärsivän vain todella pahasta ummetuksesta, pojan isä kertoi brittilehti The Sunille.

Valitettavasti lääkärit eivät koskaan sairaalassa havainneet todellista syytä Jackin kivuille. Hänen kuolemansa jälkeen kävi ilmi, että Jack oli kärsinyt ketoasidoosista – eli happomyrkytyksestä. Ketoasidoosin aiheuttaa insuliiniin puute ja se on hengenvaarallinen tila kontrolloimattomalle 1-tyypin diabeetikoille.

– Kun Jackilla oli hengitysvaikeuksia, lääkäri kuvitteli sen johtuvan vain hengenahdistuksesta, sillä Jackia ahdisti olla sairaalassa, isä kertoo.

– Hänen hengitysvaikeutensa johtuivat kuitenkin siitä, että hänen elimistönsä oli pysähtymässä happomyrkytyksen takia.

Hän jatkaa:

– Poikani löytäminen kuolleena hänen sängystään oli elämäni järkyttävin hetki. Uskon, että Jack olisi elossa tänä päivänä, jos sairaalassa olisi tehty muutama yksinkertainen testi enemmän.

Jackin perhe uskoo, että pojan kuolema olisi voitu välttää, jos lääkärit olisivat osanneet tehdä hänelle glukoosikokeen.

Jos ketaosiidi havaitaan alussa, sitä voidaan hoitaa oikealla lääkityksellä sekä insuliinilla. Sen yleisimpiin oireisiin kuuluvat pahoinvointi, vatsakivut, hyperventilaatio, janon tunne, heikentynyt tajunta sekä lisääntynyt virtsaamisen tarve.

Lähteet: TAYS, Mehiläinen, Terveyskylä, Diaebetes.fi

Exit mobile version