Lääkäri huolestui vauvan vihreästä virtsasta – järkyttävä totuus paljastui selkäpuolelta

Vickie Thompson ja hänen miehensä Alex, 37, olivat onnensa kukkuloilla, kun heidän poikansa Charlie syntyi.

Mutta vain muutamia tunteja myöhemmin tuore äiti huomasi, että jotain oli pahasti pielessä. Hän alkoi panikoida.

Charlien syntymä oli täynnä iloa. Vickie ja Alex riemuitsivat terveestä pienestä pojasta. Tai ainakin he kuvittelivat, että kaikki on hyvin.

Onni ei kestänyt kauan.

Perhe oli yhä synnytyssairaalassa, kun Vickie näki pojassaan jotain poikkeavaa. Asiasta uutisoi The Sun.

Henkilökunta huomasi jotain järkyttävää. Pienokaisella ei ollut peräaukkoa. Lapsi tarvitsi välittömästi vatsahuuhtelun.

– Olin niin peloissani, Vickie sanoo Jam Pressille.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Äiti kiinnitti huomiota, että poika ei ollut kakkinut. Virtsa taas oli oudon vihreää. Hän ei kuitenkaan voinut kuvitellakaan, että tilanne oli niin vakava.

Lääkäreiden tutkimus vahvisti, että lapsella oli analatresia. Kyseessä on peräaukon epämuodostuma. Se joko puuttuu tai on väärässä paikassa. Vain yksi 5000 vauvasta syntyy tilan kanssa.

Lukuisia leikkauksia

Charlie kiidätettiin vastasyntyneiden tehohoitoon. Hänen vatsansa tyhjennettiin, ja työntekijät varmistivat, ettei elimistöön jäänyt haitallisia kuona-aineita. Seuraavana päivänä lapsi siirrettiin Worthingtonin sairaalasta Brightoniin. Hänelle tehtiin avanne.

Vauva oli kolme päivää teho-osastolla leikkauksen jälkeen. Poikaparka oli niistä kaksi koomassa.

– Pelkäsin menettäväni hänet. Hänet oli laitettava hengityskoneeseen. Luulin, että hän kuolee. Ajattelin vain pahinta, Vickie sanoo.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Charlie syntyi 12. elokuuta 2022. Hän on käynyt läpi kuusi leikkausta, ja niitä on tulossa lisää. Hän on nyt viimein päässyt kotiin. Kaikesta kokemastaan huolimatta hän on iloinen lapsi.

Vickie haluaa varoittaa muita vanhempia ja kehottaa tarkkailemaan lapsiaan.

– On tärkeää jakaa tietoisuutta, ja opettaa äitejä toimimaan lastensa kanssa, hän sanoo.

Lähetetään yhdessä voimien toivotukset pienelle Charlielle ja hänen perheelleen. Poika on todella sisukas! 

Exit mobile version