Lääkäri alkoi kiljua välittömästi kaksosten syntymän jälkeen – Kun äiti näkee lapset, hän huomaa odottamattoman tilanteen

Kun äitini alkoi odottaa minua, hän sai kokea elämänsä yllätyksen käydessään neuvolassa rutiinitarkastuksessa. Äiti tunsi olonsa erittäin huonoksi jatkuvasti ja ihmetteli, miksi tämä raskaus tuntui niin paljon aiempaa vaikeammalta.

Lopulta ultrakuva paljasti selkeän syyn tämän taustalla.

Äitini vatsassa kasvoi minun lisäkseni toinen lapsi – kaksoisveljeni. Monet pelkäävät kaksoisraskauksien olevan paljon normaali vaikeampia ja samaa ajatellaan myös elämästä kahden pienen lapsen kanssa.

Ja kyllähän se varmasti haastavampaa on kuin vain yhden lapsen kanssa, mutta ainakin voin itse sanoa, että kaksosen kanssa kasvaminen oli mahtava kokemus, jota en vaihtaisi mihinkään.

Kun Sarah ja Bill Thistlewaite saivat kuulla odottavansa kaksosia, he olivat onnensa kukkuloilla.

Ilo muuttui pian kuitenkin huoleksi, sillä lääkärit saivat tarkemmissa tutkimuksissa tietää, että lapset olivat niin sanotusti monokoriaalisia, eli sikiöt jakoivat yhden istukan sekä yhteisen suonikalvon.

Tällaisiin raskauksiin liittyy paljon riskejä ja sen takia Sarah otettiin sairaalaan sisään jo 57 päivää ennen kuin kaksoset lopulta syntyivät keisarinleikkauksella.

Jenna left, Jillian right

Posted by Sarah Thistlethwaite on Saturday, 7 June 2014

Sarahilla ja Billillä oli jo pieni poika entuudestaan ja nyt he olivat todella iloisia saadessaan kaksi tyttöä. Tyttäret syntyivät lopulta kaksi päivää ennen äitienpäivää vuonna 2014.

He syntyivät 46 sekunnin erotuksella toisistaan ja kaikki meni hyvin – molemmat tytöt olivat täysin terveitä. Tähän synnytykseen liittyi kuitenkin ainutlaatuinen seikka, joka sai kaikki synnytyssalissa olleet reagoimaan.

Posted by Sarah Thistlethwaite on Thursday, 6 November 2014

Heti kun lapset oli saatu ulos äidin vatsasta, lääkärit nostivat heidät ilmaan, jotta myös äiti saisi nähdä lapset ensimmäistä kertaa. Hän ei voinut uskoa silmiään, kun hän näki vastasyntyneiden tyttöjen pitävän toisiaan käsistä.

– Minun sydämeni suli, Sarah kertoi People -lehdelle.

– Jopa mieheni oli kyynelissä. En usko, että koko synnytyssalissa oli ainuttakaan kuivaa silmäparia.

Bill and Sarah Thistlethwaite, were once told they might not be able to have children. But the Ohio couple recently…

Posted by Things That Matter on Saturday, 13 December 2014

Nyt Jennan ja Jillianin syntymästä on kulunut jo liki neljä vuotta. Tänä päivänä nämä kaksi energistä tyttöä ovat alkaneet jo kehittää omia persoonallisuuksiaan ja he pitävät erilaisista asioista. Yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut syntymänkään jälkeen.

Timeout for a Caprisun!

Posted by Sarah Thistlethwaite on Sunday, 10 May 2015

He rakastavat vieläkin toistensa läheisyyttä ja pitävät toisiaan kädestä.

Posted by Sarah Thistlethwaite on Sunday, 5 July 2015

Jaa tätä artikkelia ystävillesi Facebookissa kunnioittaaksesi kaikkia mahtavia äitejä ympäri maailman!