Kuva tästä ”ihmelapsesta” leviää kulovalkean tavoin: Huomaatko yksityiskohdan, joka paljastaa totuuden?

Monet naiset haaveilevat tulevansa raskaaksi ja saavansa lapsia jossain vaihetta elämäänsä. Sille on kuitenkin usein olemassa aikoja, jotka toimivat paremmin kuin toiset.

Tänä päivänä on olemassa monia erilaisia tapoja, joiden avulla ehkäisyn voi hoitaa, ellei halua tulla raskaaksi. Esimerkiksi vaikka e-pillerit, kierukka taikka kondomit.

Vaikka monet ehkäisymenetelmät ovatkin hyviä, niin mikään niistä ei anna 100 prosenttista varmuutta sille, että et tule raskaaksi – vaikka voivatkin riskin minimoida.

Eräs nainen, joka sai kokea tällaisen yllättävän raskauden, oli kahden lapsen äiti Lucy Hellein Alabamasta Yhdysvalloista.

Hänellä oli jo aviomiehensä kanssa kaksi yhteistä lasta ja he olivat päättäneet odottaa, kunnes edes harkitsisivat lisää lapsia. Sen takia hän olikin hankkinut ehkäisymenetelmäksi itselleen kuparisen kierukan.

Mutta kun Lucy vieraili eräänä päivänä gynekologillaan, hän sai kuulla yllättävän uutisen. Hän oli raskaana ja odotti siis kolmatta lasta!

Ensin hän kuvitteli raskauden olevan vasta aivan alkuvaiheessa, mutta lopulta ultrakuva paljasti, että hän oli itseasiassa jo 18. viikolla.

Hänelle asennettua kierukkaa ei näkynyt missään ja lääkärit ajattelivat sen vain pudonneen pois ilman, että nainen oli asiaa huomannut.

Su bebé nació a pesar del método anticonceptivo. Al abrir su mano, vieron lo que falló 9 meses atrás Tuvieron que…

Posted by Edwin Salazar P on Wednesday, October 3, 2018

Mutta Lucy epäili lääkäreiden olevan väärässä, sillä eihän hän millään olisi voinut olla huomaamatta tuollaista tilannetta. Ja lopulta kävikin ilmi, että Lucy oli täysin oikeassa.

Huhtikuun 27. päivänä hänen kolmas lapsensa, Dexter Tyler, syntyi täysin terveenä keisarinleikkauksen jälkeen. Mutta Dexter ei ollut ainoa asia, jonka lääkärit löysivät Lucyn vatsasta. Hänen kohtunsa sisältä löytyi nimittäin myös se kuparinen kierukka, jonka oli ollut tarkoitus suojata naista raskaudelta.

Meidän oli selvästi tarkoitus saada Dexter. Hänen laskettuaikansa oli toukokuun alussa ja vaikka emme olleetkaan suunnitelleet tätä, niin minä ja perheeni olimme onnemme kukkuloilla, tuore äiti kertoi brittilehti Metrolle.

RFSU:n mukaan oikein asennettu kierukka suojaa ei halutuilta raskauksilta, sillä se estää munasolujen ja siemennesteen normaalin toiminnan, mutta jostain syystä se ei kuitenkaan ollut toiminut Lucyn tapauksessa.

Tässä erittäin harvinaislaatuisessa kuvassa voit nähdä, kuinka pieni vastasyntynyt Dexter pitelee käsissään tuota kohuttua kierukkaa:

A picture of a newborn baby clutching his mother’s coil has gone viral & been branded the ‘world’s most ironic photo’ 😂…

Posted by ChannelMum.com on Thursday, May 4, 2017

Vaikka Dexter ei ollutkaan suunniteltu lapsi, niin olen varma, että hän on aivan yhtä rakastettu kuin perheen muutkin jäsenet. Jaa tätä artikkelia Facebookissa, jos sinäkin uskot ihmiesiin – luonto nimittäin löytää kyllä aina tiensä!