Kukaan ei uskonut 18 keskenmenoa saaneen naisen voivan saada lapsia – yllätti kuitenkin kaikki 48-vuotiaana

Tänä päivänä on melko yleistä, että ihmiset hankkivat lapsia vasta vanhempana. Monet ihmiset ovat melko urakeskeisiä ja he haluavat saavuttaa tietyn position organisaatiossa ennen vanhemmuusvapaalle jäämistä.

Lasten saaminen ei kuitenkaan ole mikään itsestäänselvyys. Monet parit yrittävät vuosia saada lapsia, mutta siinä onnistumatta. Lapsettomuushoidot voivat olla pariskunnalle sekä henkisesti että fyysisesti raskasta aikaa.

Louise Warenford tietää tasan tarkkaa, kuinka paljon lapsettomuushoidot voivat vaikuttaa henkiseen hyvinvointiin. Louise oli pienestä pitäen tiennyt, että hän haluaisi tulevaisuudessa olla äiti enemmän kuin mitään muuta. Pariskunta yritti epätoivoisesti kuudentoista vuoden ajan saada lapsia.

Lapsettomuushoidot

He eivät kuitenkaan suostuneet luovuttamaan, sillä he halusivat saada lapsia. Louise alkoi jo olla melko vanha, mutta hän ei antanut muiden ihmisten mielipiteiden vaikuttaa hänen päätökseensä.

Pariskunta kävi lapsettomuushoidoissa hyvin pitkään. He kokivat myös toistuvia keskenmenoja, jotka vaikuttivat ikävällä tavalla heidän väleihinsä. Hän koki kaiken kaikkiaan kahdeksantoista keskenmenoa.

Kuva: 5 News

He eivät kuitenkaan olleet valmiita luovuttamaan, vaikka Louise oli jo tässä vaiheessa keski-iän kynnyksellä. Louise oli päättänyt, että hänestä tulisi äiti ennen kuin hän täyttäisi 50 vuotta.

Pariskunta sai viimein hyviä uutisia, sillä Louise oli raskaana. Louise oli 48-vuotias, kun hän synnytti terveen poikavauvan. Pariskunta yritti saada lapsia yli kuudentoista vuoden ajan. Lapsettomuushoitojen jälkeen he kokivat viimein ansaitsemansa ihmeen.

Ihme tapahtui

Pienkokaisen nimeksi tuli William. Se on aivan uskomatonta, että pariskunta sai terveen poikavauvan kaiken kokemansa jälkeen.

– En voi käsittää, että olemme vanhempia, kertoo Louise haastattelussa.

Louise on halunnut jakaa tämän tarinan tukeakseen muita ihmisiä, jotka kamppailevat lapsettomuuden kanssa. Hän kehottaa ihmisiä seuraamaan unelmiaan, eikä luovuttamaan heti pahan paikan tullen.

Pariskunta ei antanut periksi vaan he jatkoivat taistelemista. He ovat kokeneet ikäviä asioita, mutta heidän toiveensa toteutui lopulta. Tänä päivänä he ovat onnellisia vanhempia, jotka odottavat innolla poikansa kasvamista.

Katso video:

Lämpimät onnentoivotukset koko perheelle!

Jaa tämä koskettava tarina kaikille ystävillesi!