Kukaan ei tullut down-pojan syntymäpäiväjuhliin – silloin äiti julkaisi sydäntä riipaisevan videon

Oman lapsen itku tuntuu todella ikävältä. Se on todella raskasta katsoa vierestä, kun lapsella on paha olla. Kiusaamiseen pitää puuttua välittömästi, sillä seuraukset voivat olla hyvinkin vakavia ja pitkäkestoisia. Vanhemman vastuulla on puuttua kiusaamiseen.

Surun murtama äiti jakoi koskettavan videon TikTokissa. Videolla hän kertoo lapsensa epäonnistuneista syntymäpäiväjuhlista. Käyttäjä nimeltään Nosilla865 jakoi videon omalla sivullaan TikTokissa.

”Viikonloppuna meillä oli juhlat poikani 5-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Tiedättekö, kuinka moni tuli paikalle?”, sanoo surun murtama äiti videolla.

Syntymäpäiväjuhlat

Äiti kertoo videolla, että ainoastaan yksi lapsi osallistui pojan syntymäpäiväjuhliin. Hänen pojallaan on Downin oireyhtymä, joten hän ei ole vielä sisäistänyt tapahtunutta.

”Mitä tapahtuu sitten, kun poikani ymmärtää jääneensä ulkopuoliseksi?”, sanoo äiti videolla.

Poika oli kutsunut luokkalaisia juhliinsa, mutta ystävät eivät valitettavasti koskaan saapuneet paikalle.

@nosilla865

The worst day. My heart is broken. Please raise your littles to be kind.

♬ original sound – nosilla865

Sydäntä riipaiseva video

Äidin koskettava video on herättänyt paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa. Videolla on jo yli seitsemän miljoonaa katselukertaa.

Se on todella tärkeää, että ihmiset puhuvat avoimesti kiusaamisen seurauksista. Kukaan ei halua olla ulkopuolinen. Ulkopuolisuuden tunne heikentää muun muassa itsetuntoa.

@nosilla865

Wow! Thank you for all the kind words! I honestly dont know what I’m doing with posting, but thank you for the love! I’ve felt it! ❤️ #bekind

♬ original sound – nosilla865

Moni vanhempi pystyi samaistumaan äidin tilanteeseen. Äiti halusi videollaan muistuttaa ihmisiä siitä, kuinka tärkeää on kohdella kaikkia tasavertaisesti. 5-vuotias poika sai paljon onnitteluita TikTokissa.

Se on sydäntä särkevää nähdä lasten kärsivän. Äiti otti kantaa tärkeään aiheeseen!

Toivotetaan pojalle hyvää syntymäpäivää!