Koulu muokkasi 80 tytön luokkakuvaa ilman lupaa – syy taustalla sai vanhemmat raivostumaan

Sekä oppilaat että vanhemmat vaativat nyt Yhdysvalloissa sijaitsevaa koulua hankkimaan uudet koulukuvat vuosikirjaa varten sen jälkeen, kun kävi ilmi, että 80 koulun naispuolisen oppilaan kuvia oli muokattu salaa.

Vuosikirjaan kootut kuvat olivat koulun mukaan ”epäsopivia”, sillä tyttöjen asut eivät sopineet koulun pukeutumisetikettiin. Nyt koulun oppilaat ja heidän vanhempansa kuitenkin vetoavat siihen, että koulun ratkaisu sai heidät tuntemaan olonsa epämukaviksi ja seksualisoiduiksi.

Kun yläasteella oleva Riley O’Keefe avasi koulunsa vuosikirjan ja näki kuvan itsestään, hän ei tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Joku oli editoinut kuvaa lisäämällä suuren mustan neliön hänen rintansa päälle peittääkseen hänen kaula-aukkoaan, joka näkyi alkuperäisessä kuvassa, kertoo BBC.

Teinityttöjen kuvia muokattiin

Kun Riley selasi kuvia pidemmälle, hän näki yhä useamman tytön joutuneen samanlaisen sensuurin uhriksi. Koulu ei sallinut kenenkään tytön näyttää vilaustakaan ihoa kaula-aukosta puhumattakaan siitä, että dekoltee olisi näkynyt sen tarkemmin.

Kuvien muokkauksia ei kuitenkaan oltu tehty mitenkään kovin taitavasti. Melko kömpelön oloinen musta laatikko peitti useamman tytön kuvaa vuosikirjassa.

https://twitter.com/jackiantonovich/status/1396526979835387907

Monien tyttöjen pelkät rinnat oli sensuroitu pois, kun taas toisilla sensuuri oli piilottanut myös olkapäät.

– Kyse ei ole pelkästä kuvan muokkaamisesta. Eikä mitenkään heidän suojelustaan. Tällainen saa nuoret tytöt tuntemaan, ettei heidän kehojaan hyväksytä, O’Keefe sanoo New York Timesin mukaan.

15-vuotias O’Keefe kertoo olleensa tismalleen samoissa vaatteissa myöhemmin myös töissä, eikä kukaan siellä ollut kommentoinut hänen asuaan millään tapaa, sillä se oli täysin normaali.

Nuorten seksualisointia

Hänen mukaansa manipuloitu kuva vuosikirjassa muuttaa sitä tapaa, jolla nuori tyttö katsoo itseään.

– Minä en halua tyttöjen tuntevan, ettei heillä ole sanavaltaa tässä – etenkään niiden tyttöjen, jotka eivät alun perinkään tunne oloaan valmiiksi puhua näistä asioista, Riley sanoo.

Toiset oppilaat kertoivat tunteneensa itsensä nolatuksi sekä hävenneensä asiaa. Heidän mukaansa teko seksualisoi nuoria liiallisella tavalla.

– Olin itsevarma kuvauspäivänä ja luulin näyttäväni hyvältä. Seurasin koulun pukeutumisohjeita. Kun sitten näimme valmiit kuvat äitini kanssa, tuntui se siltä, kuin minua olisi seksualisoitu, kertoo 9. luokalla oleva Zoe Iannone, jonka kuva muutettiin niin, että rinnat peittyivät kokonaan.

Vaativat kuvien uudestaan tulostamista

Monet oppilaat ja vanhemmat vaativat nyt koulua pyytämään tekoa anteeksi ja hankkimaan heille uudet vuosikirjat alkuperäisten kuvien kanssa.

– Heidän täytyy ymmärtää, että tällainen käytös saa nuoret tytöt vain häpeämään omia kehojaan, Riley O’Keefe sanoo.

Oppilas kertoi New York Times -lehdelle, ettei ainoankaan miespuolisen oppilaan kuvia oltu muokattu samalla tavalla – vaikka koulun uimajoukkueen pojat pitivät yllään speedo-uimahousuja, jotka eivät jättäneet juuri mitään arvailujen varaan.

Koulu: Halusimme ottaa kaikki huomioon

Koulun edustaja Christina Langston kertoo St. Augustine Record paikkallislehdelle, että vuosikirjan tuottamisesta vastuuseen laitettu opettaja oli tehnyt muutokset omatoimisesti.

– Bartram Trail High Schoolin aiempana tapana ei ollut hyväksyä oppilaiden kuvia vuosikirjaan, koska niiden katsottiin rikkovan koulun sääntöjä, joten nämä digitaaliset muutokset tehtiin varmistuaksemme siitä, että kaikki oppilaat voitaisiin pitää mukana kirjassa, hän sanoo.

Hän kertoo myös, että monet vanhemmat ovat vaatineet uuden vuosikirjan printtaamista tai vähintäänkin rahojaan takaisin.

Kyse ei myöskään ole ensimmäisestä kerrasta, jolloin 2500 oppilaan Bartram Trailin koulun henkilökunnalla on ollut ongelmia naispuolisten opiskelijoiden pukeutumisen suhteen.

Maaliskuussa aloittamassaan kampanjassa Riley O’Keefe kertoo, että ”useita nuoria tyttöjä on lähetty rehtorin kansliaan, jossa heidät on pakotettu vaihtamaan vaatteensa. Johtuen paidan tai hameen pituudesta taikka vyön paksuudesta.”

– Tämä on täysin naurettavaa, O’Keefe kirjoitti vetoomuksessa, jonka allekirjoitti lopulta yli 7500 ihmistä.

Henkilökunta oli pyytänyt monia nuoria tyttöjä avaamaan takkinsa, jotta he voisivat tarkistaa heti sisälle tultaessa, mitä he olivat pukeneet ylleen. Mikäli opettajat eivät katsoneet asun sopivan koulun säännöksiin, tyttöjä uhattiin erottamisella.

– Pukeutumiskoodi perustuu selvästi nuorten naisten sekä heidän vaatteidensa yliseksualisointiin etenkin siksi, että monet tytöt ovat saaneet kuulla pukeutuneensa väärin siksi, että se ’voi olla häiritsevää joillekin pojille’, Riley toteaa.