Koira hyökkäsi varoittamatta 4-vuotiaan kimppuun – äiti syöksyi väliin ja uhrasi oman henkensä

Vanhemmat sanovat usein, että vaarantaisivat oman henkensä lastensa eteen, mutta onneksi harvat ovat koskaan joutuneet tilanteen, jossa he todella joutuisivat tekemään niin.

35-vuotias wisconsinilaisäiti joutui kuitenkin juuri siihen painajaismaiseen tilanteeseen, jota kaikki vanhemmat pelkäävät.

Tapaus päättyi järkyttävään tragediaan.

Fox Newsin mukaan 35-vuotias Heather Pingel oli kotona neljävuotiaan poikansa kanssa, kun perheen koira yhätkkiä hyökkäsi pojan kimppuun. 

Heather hyppäsi epäröimättä poikansa Damionin ja koiran väliin. 

Koira hyökkäsi lapsen kimppuun

Heatherin mies tuli kotiin kesken järkyttävien tapahtumien. Astuessaan ovesta hän kuuli vaimonsa huudot kylpyhuoneesta, jonne tämä oli hakeutunut suojaan koiran vihanpurkaukselta – mutta turhaan. 

Heather huusi oven läpi, että Damion oli pudonnut portaista eikä Heather tiennyt missä poika oli.

Pitbull
Kuvituskuva. Kuvan koira ei liity tapaukseen. Kuva: Shutterstock

Isä onnistui nopeasti paikantamaan pojan olohuoneesta – missä hän vuoti voimakkaasti verta jaloistaan. Muuten poika oli kuitenkin päällisin puolin kunnossa, sillä koira oli vaihtanut Heatherin kohteekseen tämän hypättyä väliin. 

”Minä kuolen”

Heti kun isä varmisti lapsen olevan turvassa, hän juoksi kylpyhuoneeseen auttaakseen vaimoaan.

– Minulla ei ole käsivarsia, ja minä kuolen, Heather oli huutanut paniikissa kylpyhuoneesta.

Kauhistunut isä soitti ambulanssin ja anoi heitä kiirehtimään.

Kun ensihoitajat saapuivat, oli Heatherin elämä hiuskarvan varassa.

Äiti makasi kylpyhuoneen lattialla verilammikossa. Wausau Daily Heraldin mukaan Heatherilla oli vaikeuksia hengittää, eikä hän pystynyt tuottamaan puhetta.

Perhe vietiin nopeasti Aspirus Wausau -sairaalaan, jossa molemmat saivat hoitoa.

Kuvituskuva. Kuvan koira ei liity tapaukseen. Kuva: Shutterstock

Kuoli vammoihinsa

Lääkärit tekivät kaikkensa pelastaakseen 35-vuotiaan sankariäidin hengen. 

Heather oli kuitenkin kärsinyt niin pahoja vammoja, ettei hänen henkeään voitu pelastaa. Paikallisten uutisten mukaan hän kuoli muutamaa päivää myöhemmin.

– Emme tiedä kuinka kauan hän oli siellä ja taisteli koiraa vastaan, Heatherin sisar kertoo Fox Newsille. 

On epäselvää, mikä laukaisi koiran hyökkäyksen. Fox Newsin mukaan koira oli pitbull, jonka epäillään hypänneen pojan päälle tämän pudottua alas portaista. Kun äiti puuttui asiaan, sen on täytynyt provosoitua.

Lepää rauhassa, Heather! Sinut tullaan ikuisesti muistamaan sankarina.

Toivomme paljon voimia kaikille omaisille suureen suruun.