Kampaaja uhmaa naisen ainoaa toivetta – parin tunnin aikana tapahtuva muutos on hämmästyttävä

Meillä kaikilla on tapoja ja rutiineja joiden muuttaminen on vaikeaa. Joitakin tällaisia asioita voivat olla pukeutumistyyli, hiusten väri tai jopa millaisia kenkiä haluaa käyttää.

Pat Thomasilla oli ollut harmaat hiukset niin pitkään kuin hän muisti, ja kun muodonmuutoksen aika koitti oli tämä ainoa asia, joka aiheutti hänessä epävarmuutta.

Mutta kampaaja Christopherilla oli muita suunnitelmia – ja piti huolta siitä että Pat näytti tuntia myöhemmin aivan eri henkilöltä.

Hiusten värin tai kampauksen vaihtaminen voi olla suuri päätös. Kun on tottunut omaan tyyliin, niin uusi lookki voi kuulostaa pelottavalta ajatukselta – ”mitä jos se ei näytäkään hyvältä, entä jos vanha tyylini on parempi?”

Joskus muodonmuutos voi tehdä ihmiselle ihmeitä ja parantaa ulkoista olemusta sekä itsetuntoa. Pat Thomas halusi mennä kampaajalle 65-vuotis syntymäpäivänsä kunniaksi.

Kuva: Youtube/Makeoverguy

Ei halunnut vaihtaa hiustensa väriä

Pat halusi yllättää muodonmuutoksen avulla miehensä. Mies sanoi että Pat oli kaunis omana itsenään, mutta Pat halusi silti tehdä muutoksen.

Pat halusi uuden kampauksen, mutta hiusten värjääminen pelotti häntä.

Kuva: Youtube/Makeoverguy

Pat sai varattua ajan Christopher Hopkinsilta, tunnetulta stylistilta joka osaa tehdä ulkonäölle ihmeitä. Hän hämmästyi kuullessaan ettei Pat halua värjätä hiuksiaan.

Christopher yritti vakuuttaa Patin siitä että hiusten värjääminen olisi hyväksi, mutta tämä ei tuntunut auttavan. Lopulta Christopher sai Patin taivuteltua ja oli aika aloittaa muodonmuutos.

Kuva: Youtube/Makeoverguy

Uskomaton muodonmuutos

Pat halusi pitää harmaat hiuksena. Christopher sai kuitenkin lopulta mahdollisuuden värjätä hiukset vaaleammaksi.

Tunnin päästä, värjäyksen ja leikkauksen jälkeen, Pat oli valmis astumaan miehensä eteen. Patin olemus oli muuttunut täysin – hän loisti ja hymyili enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Kuva: Youtube/Makeoverguy

Joskus pienet asiat tekevät suuren muutoksen, ja Pat oli todella rohkea hyväksyessään muutoksen joka oli hänelle suuri askel.

Toivottavasti Pat on tyytyväinen ulkonäköönsä. Patin ilmeen perusteella voisi sanoa että hän on enemmän kuin onnellinen!

Eikö olekin kummallista, kuinka paljon hiukset vaikuttavat ulkonäköömme? Jaa uutinen, jos Patin muodonmuutos oli mielestäsi upea!