Kaksosten äitiä oltiin heittämässä ulos lentokoneesta: Silloin edestä kuului ääni, jota henkilökunta ei voinut olla huomioimatta

Kyseinen lento oli täyteen varattu ja jotta kaikkien tavarat mahtuisivat sisään, henkilökunta kulki ympäri konetta hakemassa ihmisten käsimatkatavaroita vietäväksi alas ruumaan, elleivät ne mahtuneet hattuhyllylle.

Äiti, jolla oli sylissään alle kuuden kuukauden ikäiset kaksoset, oli juuri ehtinyt istua paikalleen, kun hänet äkkiä pysäytettiin henkilökunnan toimesta.

Näin Mackenzie kirjoitti tapauksesta sosiaalisessa mediassa:

”Eilen lennollani oli nainen, jolla oli mukanaan luultavasti alle kuuden kuukauden ikäiset kaksoset – en voi olla ihan varma iästä. Lentomme oli aivan täynnä, joten henkilökunta alkoi siirtää ihmisten tavaroita alas ruumaan vietäväksi.

Yksi työntekijöistä otti tämän naisen lastenistuimen, joka hänellä oli viereisellä penkillä toista lastaan varten. Tämä tarkoitti sitä, että hänen täytyisi pitää molempia lapsia sylissään, sillä he eivät olleet tarpeeksi vanhoja istuakseen vielä yksin lentokoneessa.”

Ja juuri ennen kuin äiti oli saanut asettauduttua lastensa kanssa penkille, paikalle saapui stuertti, joka ilmoitti, että hän ei voisi lentää molempien lastensa kanssa, sillä on sääntöjen vastaista pitää kahta lasta sylissä.

Äidin oli ollut tarkoitus pitää toista lasta vierellään lastenistuimessa, mutta tuo vaihtoehto oli viety häneltä. Ja koska lento oli täynnä, eikä muita paikkoja enää ollut ylimääräisille lastenistuimille, häntä pyydettiin poistumaan koneesta.

Mackenzie joutui seuraamaan vierestä, kuinka henkilökunta kuvainnollisesti veti maton tämän äidin ja hänen kahden pienen lapsensa jalkojen alta.

Mutta ei kuitenkaan mennyt kauaa ennen kuin hänen uskonsa ihmisyyteen jälleen palautui.

Näin Mackenzie jatkaa kirjoitustaan:

”Edelläni istunut toinen äiti – luvan saatuaan tietenkin – tarjoutui ottamaan toisen lapsista syliinsä koko lennon ajaksi. Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että kyse olisi ollut 45minuutin lennosta. Lopulta kesti kuitenkin 2 ja puolituntia, että pääsimme kiitoradalle! Ilman pienintäkään valitusta tai pohdintaa, tuo tuntematon nainen tarjoutui auttamaan ja hoitamaan toisen äidin lasta.”

Tämä täysin ulkopuolinen hyväsydäminen nainen tarjoutui apuun juuri, kun tilanne näytti kaikkein epätoivoisimmilta. Hän otti lapsen syliinsä koko lennon ajaksi.

Eikä siinä vielä kaikki.

Tälläkin naisella oli oma lapsensa vierellään lennon aikana, josta hänen piti huolehtia.

Jonkin ajan kuluttua hänen oma tyttärensä tuli kateelliseksi siitä, että äiti kiinnitti huomiota tuntemattomaan pieneen lapseen ja alkoi itkeä.

Näin Mackenzie kertoo tilanteesta:

”Hänen oma tyttärensä alkoi itkeä. Tuo nainen selitti sitten rauhallisesti lapselleen, että heidän tehtävänsä oli auttaa muita. ’Tuo äiti on täysin yksin tällä ilman apua ja hän todella tarvitsee sitä toiselta äidiltä.’ Sen jälkeen hän jatkoille pienelle vauvalle laulamista, kunnes tämä pian nukahti rauhalliseen uneen ja nukkui koko lopun lennon ajan.”

Ajatelkaa, miten onnekas tämä äiti oli. Moni matkustaja ei olisi varmasti välittänyt lainkaan siitä, että kahden pienen lapsen kanssa matkustanut äiti olisi heitetty ulos koneesta. Tämä ystävällinen ja hyväsydäminen nainen hänen edellään kuitenkin ymmärsi tilanteen ja tarjoutui apuun.

Mitä jos äiti olisi heitetty ulos koneesta? Mitä hän olisikaan tehnyt, ellei tuo ihana nainen olisi astunut hädän hetkellä apuun ja pelastanut tilannetta?

Kaiken muun lisäksi hän antoi omalle tyttärelleen upean oppitunnin inhimillisyydestä sekä myötätunnosta.

Exit mobile version