Kaksoset syntyivät keskosina – Lääkäri palasi puoli tuntia myöhemmin ja sanoi: ”Olen pahoillani…”

Vaikka lääketiede on kehittynyt paljon ja voimme tietää useita erilaisia asioita lapsistamme jo ennen heidän syntymäänsä, niin luonto onnistuu silti aina välillä yllättämään meidät.

Englantilainen pariskunta Nicola ja Todd Bailey olivat jo ylpeitä 4 vuotiaan Lucasin vanhempia, kun he saivat kuulla lisää iloisia uutisia…

Nicola oli jälleen raskaana.

– Minulla oli outo aavistus, sillä tunsin kasvavani paljon isommaksi nopeammin kuin aiemmassa raskaudessani, Nicola kertoo Insider Editionille lisäten, että hän tunsi olonsa myös todella heikoksi.

YouTube

Pian kävi kuitenkin ilmi, että tämän kaiken takana oli iloinen syy: Nicola ei odottanut vian yhtä lasta – hän odotti kaksosia!

Nicolan lapsivesi tuli jo raskausviikolla 32, mutta taitavat lääkärit onnistuivat kuitenkin pysäyttämään hänen supistuksensa. Tämän johdosta kaksoset Harper ja Quinn saivat pysyä äidin mahassa vielä viikon pidempään ennen kuin he syntyivät.

YouTube

– Heti kun näin heidät molemmat, sydämeni yksinkertaisesti suli. He olivat niin kauniita, Nicola kertoo.

Koska tytöt syntyivät keskosina, heidät vietiin nopeasti lääkärien hoidettavaksi. Mutta vain puolituntia Harperin syntymän jälkeen lääkärit kiirehtivät takaisin Nicolan luokse ja sanoivat: ”Olen pahoillani.”

YouTube

Raskauden aikana ei ollut ongelmia

He epäilivät, että Harperilla oli Downin oireyhtymä ja myöhemmin testit paljastivat epäilyksen oikeaksi.

Raskauden aikana mikään ei ollut vaikuttanut erilaiselta, eikä vanhemmilla ollut mitään käsitystä siitä, että toisella heidän lapsistaan olisi ylimääräinen kromosomi ennen kuin hän syntyi – vain 38 minuuttia siskonsa Quinnin jälkeen.

YouTube

– Perheemme on ainutlaatuinen, enkä vaihtaisi sitä mihinkään maailmassa, Nicola sanoo.

– Harper on Harper ja Quinn on Quinn. He eivät ole samanlaisia, joten en edes yritä vertailla heitä ikinä, vaikka se onkin välillä vanhemmalle vaikeaa.

YouTube

Hoitajana itse työskentelevä Nicola toivoo, että hän voisi auttaa tuomaan lisää tietoisuutta Downin oireyhtymän ympärille. Se voi aiheuttaa muiden asioiden lomassa älyllisen kehityksen hidastumista sekä fyysisiä rajoitteita.

Nicolan tapauksessa tilanne on erittäin harvinainen, sillä tytöt ovat kaksosia ja vain toinen heistä syntyi oireyhtymän kanssa ilman mitään selkeää syytä tai aiempaa merkkiä tilanteesta. Vastaavia tapauksia ei ole maailmassa paljoa, joten on tärkeää, että levitämme yhdessä nyt äidin sanomaa!

Voit katsoa videon Harperista ja Quinnista tästä:

Ole hyvä ja JAA tätä artikkelia ystävillesi Facebookissa, jotta voimme auttaa Nicolaa levittämään tätä tärkeää viestiä Downin oireyhtymästä! Se ei ole sairaus ja kaikki lapset ovat täydellisiä sekä ainutlaatuisia kromosomimäärästään huolimatta!