Kaksi viikko synnytyksen jälkeen äiti sai viimein pidellä 300g painanutta tytärtä sylissä – näky sai kaikki kyyneliin

Oman lapsen piteleminen sylissä ensimmäistä kertaa on monille ikimuistoinen hetki. Euforinen tunne lapsen tapaamisesta yhdeksän pitkän kuukauden odottamisen jälkeen voi olla sanoin kuvaamattoman upea.

Vauvalle tuo ensimmäinen ihokontakti äidin kanssa on tärkeää, sillä sitä lähemmäs äidin kohdun luomaa turvallisuuden tunnetta vauva ei enää voi päästä.

Mutta entäpä keskosina syntyvät lapset, jotka joutuvat välittömästi tehohoitoon sekä eristyksiin?

Useimmat näistä vauvoista eivät saa ihokontaktia ennen kuin vasta viikkoja syntymänsä jälkeen. Mutta eräässä sairaalassa henkilökunta näki tilanteen toisin; heidän mielestään se oli elintärkeää lapsen terveyden ja kehityksen kannalta jo ensimmäisinä hetkinä.

Tämän pikkuruisen vauvan näkeminen onnellisen äitinsä sylissä ensimmäistä kertaa on todella sydäntä lämmittävää katseltavaa.

Angela ja Micahel Bakker odottivat tyttövauvaa, eivätkä olleet pysyä aloillaan odottaessaan pienen vauvansa saapumista.

Valitettavasti heidän unelmansa koki kovan kolauksen, kun Angela joutui synnyttämään lapsen 15 viikkoa ennen laskettua aikaa.

Angelan ja Michaelin vauva oli vain 25 viikon ikäinen syntyessään ja painoi alle 500 grammaa.

Pienen Naomin Joy vauvan selvitymismahdollisuudet olivat lääkärien mukaan lähes olemattomat.

Naomi oli yksi pienimmistä keskosista, joita sairaalanhenkilökunta Renossa Yhdysvalloissa oli koskaan nähnyt. Lääkärit paiskivat kuitenkin töitä kellon ympäri auttaakseen häntä.

Kahden teho-osastolla vietetyn viikon jälkeen henkilökunta päätti kuitenkin tehdä jotain normeista ja säännöistä poikkeavaa tämän vauvan hyväksi: he antoivat vanhempien pidellä lastaan.

Vapautettiin eristyksestä

Ihokontaktia pidetään erittäin tärkeänä vastasyntyneelle lapselle, jotta tämä voi oppia sopeutumaan kohdun ulkopuoliseen elämään syntymänsä jälkeen. Naomi oli kuitenkin ollut eristettynä teho-osaston laatikossa kahden viikon ajan, ja tuntenut vain hetkittäin kosketusta.

Sairaalan henkilökunta päätti, että nyt oli aika päästää Naomi ulos kuplasta ja sallia hänen viimein tuntea vanhempiensa kosketus.

Kahdeksan hoitajaa auttoivat siirtämään Naomin teho-osastolta äiti Angelan rinnalle. Hän oli niin pieni!

Useimmat äidit pystyvät varmasti samaistumaan tuohon ilon ja rakkauden tunteeseen, jotka loistavat Angelan kasvoilta hänen saatuaan Naomi ensimmäistä kertaa syliinsä. Kaikki se pelko ja ahdistus huuhtoutuivat pois kerralla.

Myös Naomi-vauva näyttää melko onnelliselta päästyään viimein haistamaan ja tuntemaan äitinsä kosketuksen uudestaan.

Henkilökunta antoi tämän jälkeen vanhempien pidellä Naomia joka päivä, kunnes hänen tilansa alkoi kohentua.

Voit katsoa tuon upean hetken, kun Angela pitelee lastaan ensimmäistä kertaa alla olevalta videolta:

Todellinen ihmelapsi! Mikä onni, että sairaalan osaava henkilökunta pystyi auttamaan häntä ja vanhemmat saivat viimein tuntea pienen lapsensa kosketuksen.

Äidin kosketus ja ihokontakti ovat hyvin tärkeitä asioita lapselle hänen elämänsä ensimmäisten viikkojen aikana ja Naomi on elävä todiste siitä.

Toivotetaan kaikki yhdessä pelkkää hyvää perheen tulevaisuuteen!